60 § Tavaroiden lähettäjää ja kuormaajaa koskevat velvollisuudet

Työturvallisuuslain pykälä 60 koskee tavaroiden lähettäjän ja kuormaajan velvollisuuksia silloin, kun tavaran kuormaamiseen tai purkamiseen liittyy erityisiä vaaroja. Tällä sivulla kerrotaan, milloin ohjeita on annettava kuorman turvallista käsittelyä varten ja mitä vaatimuksia painavien kuormien merkitsemiseen liittyy.

Ohjeet vaarallisten kuormien turvalliseen käsittelyyn (60 § 1 mom.)

Sen, joka lähettää tai kuormaa tavaraa kuljetusta varten, on annettava tarpeelliset ohjeet tavaran kuormaamisesta ja purkamisesta silloin kun niihin liittyy erityinen vaara. Kuormattava esine tai pakkaus, jonka kokonaispaino on vähintään 1 000 kilogrammaa, on varustettava näkyvällä ja pysyvällä merkinnällä, josta ilmenee pakkauksen kokonaispaino. Jos esineen tarkkaa painoa ei voida ilmoittaa, on merkittävä likimääräinen paino.

Lain soveltaminen

Tarkemmat säännökset ohjeista ja merkinnöistä (60 § 2 mom.)

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista ohjeista sekä esineen tai pakkauksen merkitsemisestä alukseen tai muuhun kulkuneuvoon lastaamista varten. 

Hyviä käytäntöjä

Alle on koottu hyviä käytäntöjä työturvallisuuslain pykälän 60 soveltamiseen.

Lisätietoa kuormauksen turvallisuudesta

Jakeluauton kuormaus (ttk.fi) Työturvallisuuskeskuksen animaatio jakeluauton kuormauksesta

Sisäinen liikenne tuotantolaitoksissa (ttk.fi) Työturvallisuuskeskuksen opas sisäisen liikenteen turvallisuudesta

Turvallinen lastaus- ja purkutyö (ttk.fi) Työturvallisuuskeskuksen opas lastaus- ja purkutöiden turvallisuudesta (pdf)

Valtioneuvoston asetus alusten lastauksen ja purkamisen työturvallisuudesta (finlex.fi) Valtioneuvoston asetus alusten lastauksen ja purkamisen työturvallisuudesta (633/2004)