Käsiin kohdistuva tärinä vaikuttaa ääreishermostoon, verenkiertoon sekä tuki- ja liikuntaelimistöön. Pitkään jatkuessaan tärinä voi aiheuttaa pysyviä oireita, kuten valkosormisuutta ja/tai sormien tunnon alenemaa, puutuneisuutta tai pistelyä. Vuosittain tärinätautia epäillään 75–120 työntekijällä, joista 15–40 tapausta osoittautuu ammattitaudiksi. Tutkimusten perusteella kyse on vain jäävuoren huipusta ja huomattavasti useampi työntekijä oireilee käsitärinäaltistumisen vuoksi.
Altistumisen arvioinnin haasteet
Jotta tärinäaltistumista voidaan ehkäistä, täytyy altistuminen ensin tunnistaa. Arviointi ei ole kuitenkaan helppoa. Ensiksi työpaikalla on selvitettävä käsiin kohdistuvaa tärinää aiheuttavat laitteet ja arvioitava niiden aiheuttamat tärinätasot. Tärinäaltistustason määrittäminen edellyttää luotettavaa tietoa siitä, kuinka paljon täriseviä laitteita käytetään työpäivän aikana. Arviointi edellyttää myös työnantajan tekemää selvitystyötä, sillä laitevalmistajien ilmoittamat tärinäarvot eivät välttämättä kuvaa työn todellista altistumista.
Työterveyslaitos tutkii
Tärinätutkimus on tärkeää. Esimerkiksi Ruotsissa tärinäaltistumisen arviointia on jo tuettu verkkotyökalulla, johon on koottu mittaustietoja tärinästä erilaisista työkaluista ja koneista. Työterveyslaitoksella tehtiin vuonna 2019 sosiaali- ja terveysministeriön aloitteesta tärinästä selvitys, jossa esitetään muun muassa Suomessa mitattuja tärinätasoja eri koneille ja käsityökaluille.
Työterveyslaitos toteuttaa vuosina 2026–2028 Työsuojelurahaston tuella tutkimus- ja kehityshankkeen, jossa selvitetään muun muassa:
- tärinätautiepäilyn vuoksi tutkimuksissa olleiden ja ammattitautidiagnoosin saaneiden potilaiden työkyvyn tukea ja kuntoutusta
- työpaikkojen valmiuksia arvioida tärinälle altistumista ja tukea käsitärinästä oireilevia
- työsuojeluhenkilöstön kokemuksia käsitärinälle altistumisen arvioinnista
- työterveyshuoltojen osaamista ja käytäntöjä käsiin kohdistuvan tärinäaltistumiseen liittyen.
Englantilainen HSE ja ruotsalaiset tahot ovat myös julkaisseet työpaikoille soveltuvia yksinkertaisia ohjeita tärinäaltistumisen arviointiin. Hankkeessamme pyrimmekin kehittämään suomalaisiin oloihin ja järjestelmiin soveltuvan käytännönläheisen arviointimenetelmän.
Haitat hallintaan hyvällä suunnittelulla
Tärinästä aiheutuvia haittoja voidaan vähentää hyvällä suunnittelulla. Lähtökohtaisesti suositellaan, että laitteet aiheuttaisivat mahdollisimman vähän tärinää. Työntekijöitä olisi hyvä osallistaa eri mallien ja merkkien kokeilemiseen ja ostopäätökseen. Työtä tulisi tauottaa useammilla ja lyhyemmillä työjaksoilla, joissa altistutaan tärinälle. Työssä tulisi myös suosia vähiten yläraajaa rasittavia työasentoja. Työpaikan huolto-ohjelmilla varmistetaan, että laitteet toimivat tehokkaasti, esim. vaihtamalla kuluneet terät ja osat ajoissa.
Työntekijöitä tulee tiedottaa tärisevistä laitteista, käsiin kohdistuvan tärinän terveysriskeistä ja tärinätaudista sekä oireiden tunnistamisesta, raportoinnista ja työterveyshuollon roolista.
Työnantajien on arvioitava, missä työtehtävissä käsiin kohdistuvaa tärinää esiintyy ja mitkä sen riskit ovat sekä millä keinoilla haittoja voidaan vähentää. Näin tärinälle altistuminen saadaan hallintaan ennen kuin oireet johtavat pysyviin toimintakyvyn muutoksiin.
Blogitekstin ovat kirjoittaneet Rauno Pääkkönen (t:mi Rauno Pääkkönen), Riikka Helenius (Työterveyslaitos), Cathina Boström-Thölix (Työterveyslaitos), Heikki Frilander (Työterveyslaitos) ja Aki Vuokko (Työterveyslaitos).
Kommentointi