Tärinätaudin ehkäiseminen, tunnistaminen, diagnostiikka ja työssä jatkaminen – TärTy
Tärinätaudin diagnostiikkaan on annettu uusi suositus, jonka mukaan ammattitautiepäilyissä arvioidaan valkosormisuusoireen rinnalla sensorineuraalisia oireita.
Tärinätaudin oireet ovat pysyviä eikä niiden hoitoon ole tarjolla tehokkaita lääkkeellisiä hoitoja. Sen vuoksi työnantajien vastuulla oleva riskinarviointi ja sen pohjalta tehtävät ehkäisytoimet ovat entistä tärkeämpiä.
Tavoitteet
Tutkimuksen tavoite on parantaa tärinätaudin tunnistamista, ehkäisyä ja työkyvyn tukea. Lisäksi edistämme altistumisen ja riskinarvioinnin työkalujen käyttöönottoa työpaikoilla.
Tavoitteet:
- Tehostaa tärinätautipotilaiden työkyvyn tukea ja selvittää tärinätaudin pitkäaikaisvaikutuksia.
- Parantaa työpaikkojen tärinälle altistumisen arviointia ja riskin hallintaa.
- Tukea työterveyshuollon tärinäaltistumiseen liittyvää osaamista ja käytäntöjä työpaikkaselvityksissä, työterveysyhteistyössä ja terveystarkastuksissa.
Aineistot ja menetelmät
Tutkimus jakautuu neljään osaan.
- potilasrekisteri- ja seurantatutkimus hyödyntää Työterveyslaitoksen Työlääketieteen klinikan potilasrekisteritietoja vuosilta 2009–2023 ja 2025–2026.
- Tärinätautiepäilyn vuoksi tutkimuksissa olleille lähetetään seurantakysely, joka kartoittaa oireita, työ- ja toimintakyvyn vaikutuksia sekä kuntoutuskokemuksia.
- työpaikkatutkimus toteutetaan yhdessä valittujen organisaatioiden kanssa. Tutkimus keskittyy riskinarvioinnin, riskinhallinnan ja työkyvyn tuen käytäntöihin sekä niitä edistäviin ja estäviin tekijöihin.
- valtakunnallinen kysely työsuojeluhenkilöstölle. Kysely antaa tietoa altistumisen arvioinnista ja hallinnasta.
- työterveyshuollon toimijoille suunnattuun kysely. Kysely täydentää tärinätaudin ehkäisyä, työkyvyn tukea ja työpaikkayhteistyötä koskevaa tutkimusaineistoa.
Tulokset ja vaikuttavuus
Hankkeessa valmistetaan:
- työpaikoille suunnatut ohjeet tärinäaltistumisen riskinarviointiin ja työvälineiden käyttöön.
- työterveyshuollon seulonta- ja ohjeistusmalli, joka parantaa työpaikkaselvitysprosessia ja työterveysseurantaa työpaikoissa, joissa henkilöstö altistuu käsitärinälle.
Tutkimustiedotteet ja tietosuojainformaatio
Tässä alla löydät Tärinätaudin ehkäiseminen, tunnistaminen, diagnostiikka ja työssä jatkaminen (TärTy) -hankkeen rekisteritutkimuksen ja siihen yhdistettävän seurantakyselyn tietosuojainformaation. Se antaa tietoa henkilötietojesi käsittelystä.
Kysy lisää
Heikki Frilander
Cathina Boström-Thölix
Tutkimusryhmä
Hanke toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston ja toiminimi Rauno Pääkkösen kanssa.
Aki Vuokko, varaprojektipäällikkö, apulaisylilääkäri
Cathina Boström-Thölix, tutkija
Riikka Helenius, työhygienian asiantuntija
Anu Järvensivu, työpaikkayhteistyön asiantuntija
Anton Kunnari, tilastotieteilijä
Rauno Pääkkönen, työhygienian asiantuntija
Pinja Ryky, tutkija
Riitta Sauni, professori, Tampereen yliopisto
Ritva Ylönen, talousassistentti
Nina Lapveteläinen, tutkimusavustaja
Rahoittajat
Työsuojelurahasto, Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto