Tutkimus: Tekoäly voi auttaa löytämään tapoja lisätä osatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua työelämään

Tekoäly auttaa sekä löytämään sopivia työtehtäviä että muokkaamaan tehtäviä myös osatyökykyisille sopiviksi. Tekoälyn hyödyntäminen näissä tavoitteissa vaatii työpaikoilta tarkkaa paneutumista – sen helpottamiseksi Työterveyslaitos on julkaissut työpaikoille erityisen muistilistan.
Miespakkaa varusteita pakettiautoon.
Matti Joensuu
Matti Joensuu
johtava tutkija
Henkilökuva Mikko Henriksson
Mikko Henriksson
erityisasiantuntija

Työterveyslaitoksen Uusi työ tekoälyllä osatyökykyiselle (UuTTO) -tutkimushanke osoittaa, että tekoäly voi tukea työn pilkkomista ja uudelleenyhdistämistä sekä kuormitustekijöiden määrittelyä. Tekoäly ei ainoastaan auta löytämään sopivia työtehtäviä, vaan myös muokkaamaan niitä niin, että ne sopivat paremmin osatyökykyisille henkilöille. 
UuTTO-hankkeessa Työterveyslaitos kehitti yhdessä ISS-palvelut Oy:n kanssa tapoja hyödyntää tekoälyä työn löytämiseksi, muokkaamiseksi ja kehittämiseksi niin, että erilaiset työkyvyt otetaan huomioon.

– Erilaiset tekoälyllä toteutettavat työn muokkauksen ratkaisut voisivat tulevaisuudessa mahdollisesti vaikuttaa ja edistää ison henkilöjoukon työhön osallistumista, sillä tekemämme rekisteritarkastelun perusteella arvioimme, että noin 600 000 Suomessa asuvalla työikäisellä on jokin terveyteen liittyvä tekijä, joka voi vaikuttaa työkykyyn, johtava tutkija Matti Joensuu Työterveyslaitoksesta arvioi.

–Meillä uudet tavat kehittää osatyökykyisten työmahdollisuuksia ovat tärkeitä ja olemme tehneet paljon työn muokkausta aiemminkin. UuTTO- hankkeessa meitä kiinnosti nimenomaan mahdollisuus ajatella työtä uudella tavalla, jolloin työhön osallistuminen olisi mahdollista yhä useammalle, työhyvinvointijohtaja Sari Vainikkala ISS-palvelut Oy:stä sanoo.

Tekoälystä tukea uuden työn suunnitteluun

Hankkeessa kehitettiin kolme tekoälyä hyödyntävää pilottia: olemassa olevien työnkuvien yhdistely uudeksi, työn kuormitustekijöiden määrittely ja arviointi sekä työn ja tekijän yhdistämisen mallinnus. Näiden pilottien soveltuvuutta ja hyödyllisyyttä arvioitiin yhdessä ISS:n työntekijöiden sekä myös muiden työpaikkojen edustajien kanssa. Tekoälypiloteissa nähtiin paljon mahdollisuuksia.

– Tekoälyn on usein arveltu korvaavan työtä, mutta näissä kokeiluissa tuli esiin, miten sitä voisi hyödyntää myös apuna uuden työn suunnittelussa ja löytämisessä. Esimerkiksi työn kuormituksen mallinnus tekoälyllä voisi tarjota paljon mahdollisuuksia työprosessien sujuvoittamiseen kaikille työntekijöille, ei ainoastaan niille, joilla on jo työkykyhaasteita, Joensuu huomauttaa.

Kaikki tieto ei sovi tekoälyn hyödynnettäväksi

Pilotit paljastivat myös haasteen: työstä ja työtehtävistä on saatavilla vain vähän yksityiskohtaista tietoa tekoälyn hyödynnettäväksi.

– Työssä on paljon hiljaista kokemusperäistä tietoa, jota ei ole vielä kuvattu tavalla, jota tekoälylle voisi tarjota materiaaliksi. Tiedot ovat usein myös monessa eri järjestelmässä, mikä hankaloittaa niiden hyödyntämistä. Tekoälyn käytössä tähän tarkoitukseen tulee olla myös tarkkana, ettei henkilötietoja tai yrityksen omia luottamuksellisia tietoja käytetä väärin, Joensuu muistuttaa.

Muistilista työpaikoille

Tutustu hankkeeseen

Lisätiedot

  • Matti Joensuu, johtava tutkija, Työterveyslaitos, puh. 043 825 2075, matti.joensuu [at] ttl.fi
  • Mikko Henriksson, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, puh. 050 501 0425, mikko.henriksson [at] ttl.fi
  • Sari Vainikkala, hyvinvointijohtaja, ISS Palvelut Oy, puh. 050 383 4116, sari.vainikkala [at] fi.issworld.com

Jaa sisältö somessa!