Työterveyslaitoksen mediatiedote 31.10.2025
Työterveyslaitoksen Kehitys ja tuki -osaamiskeskukseen kohdistuneet muutosneuvottelut käytiin 15.–30.9.2025. Perusteena olivat taloudelliset sekä suunnitellut tuotannolliset ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt.
Muutosneuvottelujen jälkeen työnantaja joutui vähentämään 10 työsuhdetta irtisanomalla. Joillekin työntekijöille voitiin tarjota uusia työtehtäviä irtisanomisen vaihtoehtona. Lisäksi päätettiin olla jatkamatta 10 määräaikaista työsuhdetta.
Neuvottelujen käynnistyessä arvioitiin, että toimenpiteet voivat johtaa enimmillään 30 työsuhteen päättymiseen Kehitys ja tuki -osaamiskeskuksessa, johon kuuluu neljä yksikköä (Brändi, Digi ja data, Operatiivinen tuki sekä Talous ja HR). Nyt tehdyillä ratkaisuilla saavutetaan suunnitellut säästöt.
Muutoksia toimintaan ja tapaan tehdä työtä
Työterveyslaitoksen tavoitteena on keskittyä Kehitys ja tuki -osaamiskeskuksessa kriittisiin toimintoihin ja virtaviivaistaa prosesseja.
Toimintoja voidaan keskittää, supistaa, lakkauttaa, yhdistää tai ulkoistaa. Samalla voi syntyä uusia työtehtäviä. Työtehtävien ja prosessien muutoksilla voi olla heijastusvaikutuksia muihin osaamiskeskuksiin ja tapaan tehdä työtä.
– Strategisena tavoitteena on hyödyntää tekoälyä aiempaa laajemmin, vahvistaa kyberturvallisuutta sekä lisätä entisestään digitalisaatiota. Lisäksi pyritään parantamaan media-, vaikuttamis- ja sidosryhmäviestintää ja vahvistamaan organisaation yhteiskunnallista roolia, sanoo pääjohtaja Antti Koivula.
Muutoksiin varataan riittävästi aikaa, ja niitä toteutetaan loppuvuoden ja ensi kevään aikana. Työnantaja tukee henkilöstöä muutosten keskellä ja varmistaa mahdollisimman sujuvan siirtymän uusiin työtehtäviin ja työtapoihin.
Lisätiedot
- Antti Koivula, Työterveyslaitoksen pääjohtaja, antti.koivula [at] ttl.fi (antti[dot]koivula[at]ttl[dot]fi), 030 474 2340
- Anne Linna, Kehitys ja tuki -osaamiskeskuksen johtaja, anne.linna [at] ttl.fi (anne[dot]linna[at]ttl[dot]fi), 050 567 2211