Työterveyslaitos sai merkittävän kansainvälisen palkinnon Vision Zero -ajattelun edistämisestä 

Kansainvälinen sosiaaliturvaliitto ISSA on myöntänyt Työterveyslaitokselle Vision Zero -palkinnon tunnustuksena työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin edistämiseksi tehdystä työstä. Työterveyslaitos on edistänyt turvallisuuden nolla-ajattelua sekä kansainvälisillä foorumeilla että Suomessa muun muassa Nolla tapaturmaa -foorumin verkostolla. 
Tommi Alanko on Työterveyslaitoksen työturvallisuus-yksikön johtaja.
Tommi Alanko
Tommi Alanko
johtaja

Työterveyslaitoksen mediatiedote 28.11.2023  

ISSA myönsi Vision Zero -palkinnon maailmankongressissa, jonka se järjestää yhdessä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa Australian Sidneyssä. Palkinto julkistettiin aamulla Suomen aikaa ja sitä oli vastaanottamassa Työterveyslaitoksen työturvallisuusyksikön johtaja Tommi Alanko.   

– Palkinto on tunnustus siitä, että Vision Zero -ajattelu ymmärretään meillä Suomessa kokonaisvaltaiseksi suhtautumiseksi työturvallisuuden jatkuvaan kehittämiseen, Alanko arvioi.  

Suomessa Vision Zero -ajattelua toteutetaan nolla tapaturmaa -ajatteluna. Nimestä huolimatta kyse on ajattelutavasta, ei numeerisesta tavoitteesta.  

– Työturvallisuus on syytä ottaa Suomessa aiempaa enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja työturvallisuutta kannattaa aktiivisesti pyrkiä kohentamaan työelämässä kaikin tavoin. On tärkeää ymmärtää, että turvallinen työpaikka on tuottava työpaikka, Alanko korostaa.  

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen on iloinen ja ylpeä Työterveyslaitoksen saamasta tunnustuksesta. 

– Turvallinen ja terveellinen työelämä on jokaisen oikeus. Työtä esimerkiksi tapaturmien, työpaikkakiusaamisen, sairaspoissaolojen ja työuupumuksen ehkäisemiseksi on ehdottomasti jatkettava. Tämä on yksi keino korkean työllisyysasteen saavuttamiseksi, Grahn-Laasonen sanoo.  

Nolla tapaturmaa -foorumi herättää innostusta ulkomaillakin

20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Työterveyslaitoksen koordinoima Nolla tapaturmaa -foorumi on yksi palkintoperusteista. Foorumi on työpaikkojen verkosto, joka motivoi ja rohkaisee työpaikkoja tavoittelemaan korkeaa työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin tasoa.   

Jäsenyrityksiä on jo yli 530 ja verkoston kautta tavoitetaan lähes joka viides suomalainen työntekijä. Hyödystä kertoo se, että verkoston työpaikoissa sattuu vähemmän tapaturmia kuin muissa työpaikoissa.  

– Kansainvälisissä yhteyksissä Nolla tapaturmaa -foorumi herättää jatkuvasti innostusta ja kiinnostusta. Vastaavanlainen toiminta on suomalaisen esimerkin innoittamana heräämässä muuallakin, vaikka verkostot ovat monessa maassa vielä pienempiä, Alanko kertoo.  

– Suomalaisessa työelämässä on hyvä luottamuksen kulttuuri. Yritykset ovat valmiita tekemään yhteistyötä ja jakamaan tietoa. Nolliksen, kuten itse sanomme, vahvuus on ymmärryksessä, että työturvallisuus ei ole liikesalaisuus. 

Työterveyslaitos on aktiivinen kehittäjä kansainvälisesti

Työterveyslaitoksen kädenjälki näkyy myös kansainvälisesti Vision Zero -ajattelussa. Työterveyslaitos oli järjestämässä ensimmäistä Vision Zero -huippukokousta Helsingissä vuonna 2019, ja toimii tätä nykyä ILO:n koordinoiman Kansainvälisen työsuojelukoalition Vision Zero -työryhmän puheenjohtajana.  

Työterveyslaitos on myös käännättänyt suomeksi useita ISSA:n Vision Zero -oppaita ja jakanut niitä työpaikkojen hyödynnettäväksi.   

– Turvallisuuden nolla-ajattelua kannattaa lisätä kaikenlaisilla työpaikoilla. Työturvallisuus vaikuttaa työnantajamielikuvaan ja tätä kautta esimerkiksi työvoiman saatavuuteen ja pitämiseen. Samoin työturvallisuusosaamisen jakaminen kumppaneiden kanssa vahvistaa huoltovarmuutta, Alanko muistuttaa.

Lue lisää nolla-ajattelusta

Turvallisuuden nolla-ajattelu – yhteistyötä ja yhdessä oppimista | Työterveyslaitos (ttl.fi)

Nolla tapaturmaa -foorumi – verkostosta voimaa kehittämiseen | Työterveyslaitos (ttl.fi)

Katso Työterveyslaitoksen järjestämän kansainvälisen Vision Zero -webinaarin tallenne (englanniksi) 

Vision Zero at Work: Towards a More Sustainable and Resilient Future (Webinar 11th October 2023) - YouTube

Lisätiedot

  • Johtaja Tommi Alanko, Työterveyslaitos, puh. 040 719 2521, tommi.alanko [at] ttl.fi (tommi[dot]alanko[at]ttl[dot]fi)

Jaa sisältö somessa!