Korjausrakentamisen haasteet ja vaatimukset esillä Rakennusfysiikka-seminaarissa

Rakennusfysiikka 2025 -seminaari tarjoili tänä vuonna sata esitystä tuoreimmista tutkimustuloksista ja käytännön ratkaisuista. Kysyimme asiakkuuspäällikkö Maija Kirsiltä ja vanhempi asiantuntija Jussi Lyyräseltä seminaarin kohokohdista ja oivalluksista.
Yleisö seuraa Rakennusfysiikka-seminaaria

Kuva: Rakennusfysiikka / Opa Latvala

ARTIKKELI | PALVELUT

Kaksipäiväinen Rakennusfysiikka-seminaari houkutteli tänä vuonna paikalle noin 460 kävijää ja runsaasti näytteilleasettajia. Seminaari järjestettiin Tampere-talolla.

– Minulle parasta antia oli ehdottomasti se, että pääsin tapaamaan asiakkaita ja keskustelemaan heidän kanssaan, sanoo asiakkuuspäällikkö Maija Kirsi.

Mielenkiintoisiksi teemoiksi Maija nostaa muun muassa ilmastonmuutokseen varautumisen sekä korjausrakentamisen haasteet ja vaatimukset.

– Oli kiva huomata, että nyt yritetään selkeästi miettiä asioita pidemmällä aikajänteellä. 20 vuoden sijaan rakennusten suunnitellaan kestävän jopa 200 vuotta.

Rakennustuotteiden uudelleenkäytön mahdollisuuksia avasi Rakennustietosäätiö RTS rs:n tutkimusjohtaja Katja Tähtinen. Hän johti UURAKET-hanketta, johon myös Työterveyslaitos osallistui selvittämällä uudelleenkäytön edellytyksiä mm. kemiallisten haitta-aineiden ja biologisten epäpuhtauksien näkökulmasta. Hankkeen tuloksien pohjalta koostettiin opas, joka tarjoaa ohjeita rakennustuotteiden kelpoisuuden ja soveltuvuuden arviointiin sekä suunnittelun tueksi.

Hyvän näytteenoton merkitystä ei voi korostaa liikaa

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Jussi Lyyränen nostaa esiin Ramboll Finland Oy:n Oskari Aunolan esityksen, joka käsitteli haitta-aineita rakennusosien uudelleenkäytön näkökulmasta.

– Esityksessä oli hyvin kuvattu se, ettei asbestiongelma ole vielä pitkään aikaan ohi. Rakennuskantaa on vielä paljon remontoimatta. Meillä on paljon työtä tehtävänä.

Jussi itse piti seminaarissa esityksen asbestikuitunäytteiden keräämisen ja analysoinnin teoreettisista perusteista.

– Luotettavien ja vertailukelpoisten tulosten saamiseksi näytteiden keräys, analysointi ja tulosten laskenta on harmonisoitava, jotta virheiden kasautuminen voidaan minimoida. Hyvän näytteenoton merkitystä ei kuitenkaan voi korostaa liikaa: jos näytteenotto epäonnistuu, ei koko ketjun harmonisoinnistakaan ole hyötyä.

Ota yhteyttä

Henkilökuva Maija Kirsi.

Maija Kirsi

asiakkuuspäällikkö
Sähköpostiosoite
maija.kirsi [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 7024

Jussi Lyyränen

vanhempi asiantuntija
Sähköpostiosoite
jussi.lyyranen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 3396

Avainsanat

Jaa sisältö somessa!