Työn tuunaaminen

Oman työn tuunaaminen mielekkäämmäksi lisää työn imua ja vähentää leipiintymistä.
Sisällysluettelo

Työn tuunaaminen tarkoittaa oman työn muokkaamista itselle mielekkäämmäksi. Se on arjen innovatiivisuutta, rutiinien ravistelua ja unelmien toteuttamista nykyisessä työssä. 

Työn tuunaaminen haastaa perinteisen ajattelutavan, jossa työn kehittäminen on pelkästään työnantajan vastuulla. Tuunaaja ottaa itse aktiivisen roolin innostuksensa herättelyssä ja säilyttämisessä. 

Useimmissa työtehtävissä on mahdollista vaikuttaa ainakin jonkin verran esimerkiksi työn sisältöön tai työtapoihin. Tarkoitus ei ole muuttaa työtä sinänsä, vaan muokata työtehtävien osia tai omaksua uusi näkökulma työntekoon. 

Yhtä hyvin kuin yksilöllistä aloitteellista toimintaa työn tuunaaminen voi olla yhdessä tehtävää, yhteisöllistä työn voimavarojen ja myönteisten haasteiden lisäämistä. Työyhteisössä voidaan tunnistaa yhteiset työn sujuvuutta ja imua lisäävät voimavarat ja mahdollisuudet ja lähteä niitä kehittämään ja valjastamaan käyttöön. Tiimien työn tuunaamisen tiedetään lisäävän tiimissä koettua työn imua. 

Työn sisällön tai työtapojen tuunaaminen

  • Hae oppimisen elämyksiä: Opettele uusi taito tai osallistu uuteen projektiin. Lainaa jokin itsellesi uusi työtapa työkaveriltasi. 
  • Hyödynnä kykyjäsi uusilla tavoilla: Mentoroi uutta työntekijää tai yhdistä kiinnostuksen kohteitasi työn arkeen. Ota mallia vaikka rumpuja soittavasta lastenhoitajasta, joka pitää musiikkisessioita lapsille. 
  • Riko rutiini: Kokeile eri työympäristöjä tai tee työt eri järjestyksessä kuin yleensä. Aloita hankalasta ja säästä mielekkäät hommat päivän päätteeksi. 

Työhön liittyvän vuorovaikutuksen tuunaaminen

  • Paranna vuorovaikutusta: Organisoi tutustuminen toisen yksikön työskentelyyn. Kerro muille, mitä omassa tiimissäsi tehdään. Lähde lounaalle vaihteeksi uusien ihmisten kanssa. 
  • Hae lisää palautetta tai ideoita: Käy rohkeasti kysymässä esihenkilöltäsi, miten hänen mielestään suoriudut työssäsi. Kysele ja pallottele ajatuksia kollegojesi tai jopa eri alan ihmisten kanssa. 
  • Panosta läsnäoloon kiireidenkin keskellä: Keskity oikeasti kuuntelemaan seuraavassa kohtaamisessa ja tarkkaile sen vaikutusta omaan kokemukseesi. Anna palautetta ihmisille, kun he onnistuvat hyvin. Muista ystävällisyys. 

Oman näkökulman tuunaaminen

  • Hahmota työsi merkitys: Pohdi, miksi oma työsi on tärkeää ja mikä sen pohjimmainen tarkoitus on. Entä mihin kokonaisuuteen erilaiset yksittäiset tehtäväsi liittyvät? Asiakkaiden kanssa ystävällisesti jutteleva kassatyöntekijä voi pitää työnsä tarkoituksena ilon tuottamista heille. 
  • Ole armollinen itsellesi: Älä soimaa, vaan kannusta itseäsi niin kuin tsemppaisit ystävääsi. Anna itsellesi tunnustusta ja iloitse saavutuksistasi. 
  • Valitse myönteisyys: Kyyninen ei huomaa mahdollisuuksia iloita, toivoa ja kokea onnistumista. Myönteiset kokemukset kannattelevat myös vastoinkäymisissä. 

Työn tuunaamisen hyödyt

Työn tuunaamisella paremmin vastaamaan omia tarpeita, arvoja ja vahvuuksia on monia mahdollisia myönteisiä seurauksia, esimerkiksi: 

  • lisää yhteensopivuutta työn vaatimusten ja omien kykyjen välillä 
  • lisää työn imua ja työn mielekkyyttä 
  • ehkäisee työssä tylsistymistä ja työuupumusta 
  • parantaa työssä suoriutumista ja työn tavoitteiden saavuttamista 
  • edistää luovuutta 
  • vähentää eroaikeita nykyisestä työstä ja vaikuttaa haluun jatkaa pidempään työuralla.

Miten sinä voisit tuunata työtäsi mielekkäämmäksi ja innostavammaksi? 

Työn tuunaaminen vähentää leipiintymistä ja lisää työn imua, joka on energistä hyvinvointia työssä. Työn imussa koemme innostusta ja ylpeyttä tekemästämme työstä.

Kysy lisää asiantuntijoiltamme

Jari Hakanen

Jari Hakanen

tutkimusprofessori
Sähköpostiosoite
Jari.Hakanen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2453
Piia Seppälä

Piia Seppälä

erikoistutkija
Sähköpostiosoite
Piia.Seppala [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2467
Janne Kaltiainen

Janne Kaltiainen

erikoistutkija
Sähköpostiosoite
janne.kaltiainen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2668

Avainsanat

työn tuunaaminen
työn imu
voimavarat