”Tämä laite mittaa hiukkasia hengitysvyöhykkeelläsi, kannat sitä koko työvuoron ajan.”
”Näistä näytteistä analysoimme eri metallien pitoisuudet. Ne kertovat altistumisestasi työn aikana.”
”Vastaisitko tähän kyselyyn elintavoistasi ja kokemistasi oireista?”
”Mittaamme näytteestäsi varhaisia tulehdusvaikutuksia.”
Näin eteni aineiston keruu META3D-tutkimuksessa, jossa selvitimme metallien 3D-tulostuksen eri työvaiheiden aikaista hiukkas- ja metallialtistumista sekä arvioimme työntekijöille koituvia mahdollisia terveysriskejä.
Merkittävin altistumisriski liittyy jälkikäsittelyyn
Metallien 3D-tulostaminen jauhepetitekniikalla on pitkälle automatisoitu ja vähäpäästöinen prosessi. Kappale tulostuu tulostimen sisällä, ja epäpuhtauksia sisältävä poistoilma johdetaan tyypillisesti suoraan poistoilmakanavaan tai suodatetaan. Siksi huoneilmaan ei juurikaan vapaudu hiukkasia.
Merkittävin altistumisriski liittyy tulostettujen kappaleiden jälkikäsittelyyn, esimerkiksi sahaukseen ja hiontaan. Tällöin ilmaan voi vapautua paikoin suuria määriä pien- ja nanohiukkasia.
Tulostusjauheen käsittelyssä altistumisriski liittyy hienojakoisen jauheen pölyämiseen ja altistumiseen ihon kautta.
Terveyshaittoja ei havaittu
Tutkimukseen osallistuneilla työntekijöillä ei havaittu merkittävästi suurempia virtsan metallipitoisuuksia verrattuna tutkimuksen verrokkiryhmään.
Myöskään terveysperusteiset biomonitoroinnin toimenpideraja-arvot eivät ylittyneet tutkimuksessa. Uloshengitysilmanäytteiden metallipitoisuudet pysyivät pieninä.
Nämä tulokset viittaavat siihen, että työperäinen altistuminen ei ole merkittävä terveysriski tutkituilla työpaikoilla.
Vaikka tulostustyöntekijät kokivat jonkin verran ylähengitystie-, silmä- ja iho-oireita, työntekijöiden suojautuminen oli hyvällä tasolla. Oireiden yhteyttä työtehtäviin ei voitu varmuudella osoittaa.
Tutkimuksessa ei myöskään havaittu merkkejä työperäiseen altistumiseen liittyvästä keuhkojen tulehdusreaktiosta. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että terveysriskit metallien 3D-tulostustöissä jäävät vähäisiksi, mikä on rohkaisevaa koko alalle.
Altistumisen hallinta on tärkeässä roolissa
Tutkimus korostaa työhygienian merkitystä ja tarvetta soveltaa altistumisen hallintakeinoja metallien 3D-tulostustöissä. Altistuminen työssä tulisi pitää niin vähäisenä kuin mahdollista.
Hankkeessa laadittu malliratkaisu turvallisesta metallien 3D-tulostuksesta tarjoaa selkeät ohjeet altistumisen hallintaan, työtapoihin ja -järjestelyihin sekä henkilönsuojainten valintaan.
Tämä blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtorin Antti Karjalaisen kanssa. Hän vastasi META3D-hankkeessa työhygieenisistä ilmamittauksista.
Lisätietoja:
Metallien 3D-tulostustöissä vapautuu haitallisia pienhiukkasia – tutustu suojautumisohjeisiin (Työterveyslaitoksen uutinen)
Työympäristön riskienhallinnan malliratkaisut
Altistuminen ja terveysvaikutukset metallien 3D-tulostustöissä (META3D) -hanketta on rahoittanut Työsuojelurahasto.
Altistuminen ja terveysriskit metallien 3D-tulostustöissä (tutkimushankkeen loppuraportti Julkarissa)
Työelämä muuttuu jatkuvasti – ja me sen mukana. Työterveyslaitos on jo vuodesta 1945 rakentanut terveellisempää ja turvallisempaa työelämää, jotta jokainen voi saada hyvinvointia työstä. Tutustu tarinaamme ja siihen, miten olemme vaikuttaneet suomalaiseen työelämään.
Kommentointi