Tunnusluvut ovat työturvallisuuden seurannan ja kehittämisen keskeisiä työkaluja. Sekä ennakoivia että reagoivia mittareita tarvitaan ohjaamaan toimintaa ja kehittämistyötä.
Esimerkiksi tapaturmataajuus ja turvallisuushavainnot ovat monille työpaikoille tuttuja mittareita, jotka auttavat hahmottamaan työturvallisuuden nykytilaa ja tarjoavat arvokasta tietoa johtamisen ja kehittämisen tueksi.
Turvallisuuskulttuuri puolestaan ankkuroi työturvallisuuden kehittämistä monin tavoin. Sen kautta kerrotaan tarinoita, joissa on sankareita, piileviä ongelmia, murrosvaiheita ja edistysloikkia. Turvallisuuskulttuuria kuvataan usein myös eri vaiheiden tai kypsyystasojen kautta etenevänä polkuna.
Monesti myös täsmennetään, millaista turvallisuuskulttuuria pyritään kehittämään. Puhutaan erimerkiksi positiivisesta, modernista, reilusta ja oikeudenmukaisesta tai välittämisen kulttuurista.
Entä jos numerot ja tarinat eivät täsmää?
Mittareilla on organisaatiossa monia tehtäviä. Ne antavat tietoa turvallisuustilanteesta ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista. Ne kuvaavat, miten organisaation oma polku kohti visiota ja tavoitteita etenee.
Mittareita käytetään myös vertailuun eli benchmarkkaukseen, jolloin omaa tilannetta peilataan muihin. Lisäksi tunnusluvuilla viestitään usein organisaation sitoutumisesta turvallisuuden kehittämiseen.
Mittareiden käyttö tapahtuu aina jossain kontekstissa – niille annetut merkitykset ja tulkinnat rakentuvat siitä, millaisessa tilanteessa ja mihin tarkoitukseen niitä kulloinkin käytetään (Pomeroy & Pilbeam, 2025). Ongelmia voi syntyä, jos mittarit välittävät ristiriitaisia viestejä tai kertovat eri todellisuuksista.
Tunnusluvut ovat osa turvallisuuskulttuuria ja muovaavat sitä – halusimme tai emme. Turvallisuuskulttuuri muodostuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, mutta yhtä lailla käytössä olevien toimintatapojen, sääntöjen ja työkalujen kautta.
Turvallisuuskulttuuria voi muuttaa ja kehittää, mutta silti se on sellainen kuin asiat sillä hetkellä ovat. Se on todellisuuden peili. Mahdolliset maton alle lakaistut asiat ovat osa tarinaa.
Oppiminen voi olla kehittämisen moottori
Turvallisuustutkija James Reasonin mukaan turvallisuuskulttuuri on jatkuvasti kehittyvä prosessi. Sen keskeisiä osia ovat muun muassa raportointikulttuuri, oikeudenmukaisuuden kulttuuri ja oppimiskulttuuri.
Reason on todennut, että oppimiskulttuuri on vaativin osa-alue toteuttaa käytännössä. Samalla se on kyllä mielestäni merkityksellisin. Ilman oppimista turvallisuuskulttuuri ei voi kehittyä.
Oppiminen osana turvallisuuskulttuurin kehittämistä ei ole vain yksittäisiä korjaavia toimenpiteitä, vaan halua nähdä syvemmälle tapahtumien taakse ja käyttää tätä ymmärrystä työn kehittämiseen.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa perusteellisia tapahtumien tutkintoja tai yhdessä tehtävää muutosten ennakointia turvallisuuden näkökulmasta. Se voi olla avointa keskustelua työntekijöiden kokemuksista ja niiden monipuolista hyödyntämistä.
Yhteisten oivallusten kautta selkeytyy, miksi turvallisuutta kannattaa edistää, mitkä asiat ovat keskeisiä ja millä keinoilla se onnistuu juuri meidän organisaatiossamme.
Oppimisen valjastaminen turvallisuuskulttuurin kehittämisen moottoriksi vaatii organisaatiolta rehellisyyttä, kykyä sietää keskeneräisyyttä ja rohkeutta käsitellä vaikeitakin asioita.
Oppimisen johtaminen on turvallisuusjohtamisen ydintä. Tätä kautta päästään numeroiden ja mittaridatan taakse luomaan pohja yhteiselle kehittämiselle. Lopulta peiliin heijastuu – ei täydellisyyttä, vaan sinnikästä oppimista – ja juuri se on turvallisuuskulttuurin kehittämisen suurin vahvuus.
Lisätietoja:
Miten nykypäivän ja tulevaisuuden työelämässä vaikuttavat ilmiöt muuttavat työpaikkojen turvallisuuskulttuuria? Tätä pohditaan Nolla tapaturmaa –foorumin Turvallisuus on kulttuuria –seminaarissa, joka järjestetään 28.–29.4.2026 Oulussa kaikille työturvallisuuden parissa työskenteleville ja aiheista kiinnostuneille.
Kommentointi