Työperäisen asbestialtistumisen raja-arvoa halutaan pienentää

Euroopan komissio on julkaissut syyskuussa ehdotuksen asbestialtistusta työssä koskevan direktiivin muuttamisesta. Komissio haluaa lisätä työntekijöiden suojelua asbestin haitoilta pienentämällä työperäisen asbestialtistumisen raja-arvoa kymmenesosaan nykyisestä.
Kuvituskuva: rakennusalan työntekijät työmaalla.
Tomi Kanerva
Tomi Kanerva
erityisasiantuntija

Asbesti on syöpää aiheuttava kemiallinen altiste, jonka uuskäyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1993 ja koko EU:n alueella kaikissa muodoissaan vuonna 2005.   

Valtaosa esimerkiksi Suomessa käytetystä asbestista on yhä jäljellä vanhoissa rakennuksissa, ja siksi sille altistuminen uhkaa edelleen terveyttä etenkin korjausrakentamisen yhteydessä. Suurin riski altistumiselle on työntekijöillä.  

Korjausrakentamisen lisäksi myös esimerkiksi kaivosteollisuudessa on riski altistua syöpää aiheuttavalle asbestille.  

Peräti 78 prosenttia EU:n jäsenvaltioissa havaituista työperäisistä syövistä on kytköksissä asbestiin. Ilmasta hengitysteihin siirtyvät asbestikuidut voivat aiheuttaa esimerkiksi keuhkosyöpää ja keuhkopussin sekä vatsakalvon syöpää eli mesotelioomaa.   

Työperäisen asbestialtistumisen raja-arvo kymmenesosaan nykyisestä  

Euroopan komissio on julkaissut syyskuussa 2022 ehdotuksen asbestialtistuksesta työssä annetun direktiivin muuttamisesta työntekijöiden suojelemiseksi. Ehdotus sisältää työperäisen altistumisen raja-arvon pienentämisen kymmenesosaan nykyisestä.  

Tavoitteena on alentaa asbestipölyn pitoisuuden raja-arvo tämänhetkisestä 0,1 kuidusta kuutiosenttimetrissä ilmaa (k/cm³) 0,01 kuituun cm³:ssa.  

Direktiiviehdotus on osa komission esittelemää toimintatapaa, jonka tavoitteena on suojella ihmisiä asbestin haitoilta sekä taata kokonaan asbestiton tulevaisuus.   

Komission ehdotuksesta keskustellaan seuraavaksi Euroopan parlamentissa ja jäsenvaltioissa.  

Lisätiedot  

  • Erityisasiantuntija Tomi Kanerva, tomi.kanerva [at] ttl.fi, p. 0304748670    

Lue lisää  

Tutustu myös   

Jaa sisältö somessa!