Vaikutusarviointi: Työelämän mielenterveysohjelma edisti mielenterveyttä ja ennaltaehkäisyn kulttuuria työpaikoilla

Laajassa sidosryhmäyhteistyössä toteutettu Työelämän mielenterveysohjelma vahvisti työpaikkojen osaamista ja valmiuksia mielen hyvinvointia tukevan työkulttuurin rakentamiseen. Arvioinnin mukaan ohjelman aikana eri organisaatioissa syntyneet kokemukset osoittavat, että tehdyllä kehitystyöllä on korkea potentiaali tuottaa laajamittaisia vaikutuksia tulevien vuosien aikana.
kuvituskuva: kaksi työntekijää
Salla Toppinen-Tanner
Salla Toppinen-Tanner
johtaja

Työelämän mielenterveysohjelma toteutettiin sosiaali- ja terveysministeriön johtamana ja koordinoimana ohjelmana, joka oli osa kansallisen mielenterveysstrategian ja pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman toimeenpanoa.

Ohjelman ydintavoitteena oli muuttaa mielenterveyden tuki työelämässä yksilökeskeisestä, jo syntyneiden ongelmien ratkomisesta työkykyongelmien ennaltaehkäisyyn koko työyhteisön tasolla.

Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastasivat Työterveyslaitos ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. Lisäksi ohjelman toimeenpanoon osallistui laaja joukko kumppaneita ja sidosryhmiä. Ohjelma toteutettiin vuosina 2021–2022.

Ratkaisuja mielenterveyden ennaltaehkäisevään tukeen työpaikoilla

Konkreettiseksi ratkaisuksi ja työpaikkojen tueksi ohjelma toteutti mielenterveyden tuen työkalupakin sekä toimintamallin työterveysyhteistyöhön mielen hyvinvointia tukevan työkulttuurin rakentamiseen.

Vaikuttavat keinot mielenterveyden ennaltaehkäisevään tukeen ja työyhteisöjen hyvinvoinnin lisäämiseen kehitettiin laajassa yhteistyössä eri sidosryhmien ja työpaikkojen kanssa.

Sekä työkalupakki että toimintamalli ovat vapaasti työpaikkojen ja työterveyshuoltojen käytettävissä.

Uusi toimintamalli lisää työyhteisöjen hyvinvointia

Ohjelmassa kehitetty toimintamalli työterveysyhteistyöhön täytti sille asetetut tavoitteet sisältönsä ja soveltuvuutensa osalta. Mallilla arvioitiin olevan myös uutuusarvoa.

Osassa organisaatioista yhteistyö ja yhteinen ymmärrys paranivat huomattavasti toimenpiteiden vaikutuksesta.

Mallin voidaan odottaa tukevan mielen hyvinvointia parantavaa kehitystyötä työpaikoilla ja työterveyshuolloissa.

Helppokäyttöiset työkalut mielenterveyden edistämiseen työpaikoilla

Mielenterveyden tuen työkalupakin yhdeksän työkalun digitalisoinnin arvioitiin onnistuneen hyvin. Työkaluja käytettiin ohjelman aikana yli 125 000 kertaa.

Kehitetyt keinot ja menetelmät ovat vastanneet hyvin käyttäjien yleisimpiin tarpeisiin ja jatkokehitystä tehtiin jo ohjelman aikana.

Työkalujen todettiin toimivan havahduttajana ja luovan siten edellytyksiä asenteiden ja kulttuurin muutokselle.

Viestinnän arvioitiin olevan keskeisin vaikuttaja toimintakulttuurin ja asenteiden muutokseen ohjelman aikana. Viestinnän keinoin tavoitettiin keskeisiä kohderyhmiä ja saatiin laajaa näkyvyyttä ohjelman teemoille. Puhe mielenterveydestä lisääntyi ja normalisoitui ja ohjelmalla onnistuttiin jonkin verran vähentämään mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa. 

Ohjelman aloittama ja mahdollistama kehittämistyö on luonut pohjaa tuotosten leviämiselle työpaikkojen hyödyksi: mallit ja työkalut leviävät ja niitä kehitetään edelleen vastaamaan työpaikkojen tarpeita. Tuotoksia voidaan levittää ja hyödyntää pitkäaikaisesti ohjelman aikana toteutetun lanseerauksen ja ensikäyttöönottojen jälkeen.

Arvioinnin mukaan ohjelman aikana eri organisaatioissa syntyneet kokemukset osoittavat, että ohjelmassa tehdyllä kehitystyöllä on korkea potentiaali tuottaa laajamittaisia vaikutuksia tulevien vuosien aikana, mikäli jatkotyötä tehdään strategisesti viisaasti ja pitkäjänteisesti. Vaikutukset näkyvät erityisesti siinä, että kehittämistyötä jatketaan osallistuvilla työpaikoilla ja työterveyshuolloissa ja kehitettyjä toimintamalleja aiotaan laajentaa ja levittää myös ohjelmakauden jälkeen.

Mielenterveyden tuen työkalupakin ja työterveyshuollon toimintamallin levittäminen ja jatkokehittäminen jatkuu myös osana Suomen Kestävän Kasvun ohjelman toimenpiteitä.

Vaikutusarvioinnin on toteuttanut Nordic Healthcare Group yhdessä kumppaniensa kanssa.

Tutustu

Lisätiedot

  • hankepäällikkö Jaana Vastamäki, sosiaali- ja terveysministeriö, jaana.vastamaki [at] gov.fi (jaana[dot]vastamaki[at]gov[dot]fi)
  • johtaja Salla Toppinen-Tanner, Työterveyslaitos, salla.toppinen-tanner [at] ttl.fi (salla[dot]toppinen-tanner[at]ttl[dot]fi)
  • johtaja Meri Larivaara, MIELI Suomen Mielenterveys ry, meri.larivaara [at] mieli.fi (meri[dot]larivaara[at]mieli[dot]fi)
  • Senior Manager Teemu Tupala, Nordic Healthcare Group, teemu.tupala [at] nhg.fi (arviointitulokset)

Avainsanat

Jaa sisältö somessa!