Raportointi

Raportoinnissa tulee ensisijaisesti huomioida raportin käyttäjät, joita ovat esimerkiksi arvioinnin tilaaja, työterveyslääkäri ja/tai suunnittelija. Lisäksi raportteja lukevat usein sisäilmaryhmän jäsenet, työntekijät ja muut asiasta kiinnostuneet, jolloin keskeisten tulosten ja kokonaisuuden ymmärrettävyys, luettavuus ja termistön yhteneväisyys ovat erittäin tärkeitä.

Sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi raportoidaan erikseen tai samassa lausunnossa työn toteutustavan mukaan. Myös havaitut tai selvitetyt toimintaan, rakennuksen ylläpitoon ja irtaimistoon liittyvät tekijät raportoidaan.

Tulosten raportoinnin perusteella lukijalle tulee muodostua kokonaiskäsitys sisäilman laadusta ja olosuhteista sekä toimenpidetarpeesta. Raportissa esitetään keskeiset tutkimustulokset ja perustelut, joilla olosuhdearvioinnin tulokseen on päädytty.

Sisäilmastoselvityksen ja olosuhdearvioinnin raportoinnissa ei arvioida terveydellistä merkitystä eikä oteta kantaa terveyshaittoihin tai löydösten ja oireilun syy-seuraussuhteeseen.

Raporttimalli otsikoineen sekä ohjeita ja esimerkkitekstejä on esitetty ohjeen liitteessä 1 tarkemmin.

Raporttimalli otsikkotasolla kuvattuna:

Kansilehti / Otsikko
Tiivistelmä
Sisällysluettelo

1. Tausta: Tiedot tutkimuksen tilaajasta, tekijöistä, tavoitteesta, tutkimusalueesta, keskeisestä sisällöstä sekä mahdollisista rajauksista.

2. Tiedot kohteesta: Kohde, tutkimusalueen perustiedot ja aluejaot.

3. Menetelmät (Voivat olla myös liitteenä.)

4. Tulokset ja arviointi : Tutkimustulokset ja olosuhdearviointi raportoidaan osa-alueittain. Ellei jotain vähimmäistutkimusta ei ole ollut tarpeen lainkaan tehdä, sen syy raportoidaan esimerkiksi; erillistä jäähdytysjärjestelmää ei ole.

4.1 Rakennusosien ilmatiiviys ja vuotoilma
4.2 Rakennusosien riskitekijät
4.3 Ilmastointijärjestelmä
4.4 Biologiset, fysikaaliset ja kemialliset tekijät
4.5 Toiminta, ylläpito ja irtaimisto

5. Arvioinnin tulos: Olosuhdearvioinnin tulos esitetään taulukon 9 mukaan. Lisäksi arvioinnin tulos avataan tekstissä lukijaa varten siten, että tuloksen perusteet ja poikkeavien eri tekijöiden määrä, laajuus ja sijainti käyvät pohjapiirustusliitteen kanssa ilmi.  

6. Toimenpidesuositukset

Päiväys ja allekirjoitukset

Liitteet

Katso tarkemmin raportoinnista ohjeen kappale 8 Raportointi ja Liite 1. 

Jatka ohjeeseen tutustumista 

Sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi (Etusivu)

Milloin sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi tehdään?

Sisäilmastoselvityksen sisältö

Olosuhdearvioinnin sisältö

Kuka sisäilmastoselvityksen ja olosuhdearvioinnin tekee?

Raportointi