"Johtaja on kivi, johon nojata, mutta pehmeä ja ymmärtävä." Näin hyvää johtajuutta kuvasi 20-vuotias nainen Johtajuusbarometrissä 2026, jossa tarkastellaan suomalaisten suhtautumista työelämään ja johtamiseen.
Nuoret (18–29-vuotiaat) arvostavat muita ikäryhmiä useammin empaattisuutta. Nuoria motivoivat mukavat työkaverit ja mahdollisuus edetä uralla. Nuoret eivät näe suomalaisen työelämän johtamisen haasteena tekoälyä vaan heikon työilmapiirin ja huonon yhteistyön työntekijöiden ja esihenkilöiden välillä. Nuoria huolettaa heikko taloustilanne. Mielenterveyden ja hyvinvoinnin haasteet nousevat listan kärkeen, kun nuorilta kysytään johtamista lähitulevaisuudessa muuttavista tekijöistä.
Tulos ei ole yllättävä. Työn sosiaalinen ulottuvuus ja yhteenkuulumisen tarve ovat nuorille tärkeitä. Heikko taloustilanne voi heikentää tulevaisuuden uskoa ja aiheuttaa näköalattomuutta. Epävarmoina aikoina voi olla vaikeaa suunnitella uraa, saati haaveilla kehittymismahdollisuuksista.
Nuoret pitävät pomon paikkaa houkuttelevana
Toiveikkuutta tulevaisuuteen luo tieto, että alle 30-vuotiaat pitävät johtamistehtäviä houkuttelevampina kuin muut ikäluokat keskimäärin. Nuoriso ei olekaan pilalla, eivätkä he karta vastuuta luotsata työyhteisöjä ja organisaatioita menestykseen. Päinvastoin erityisesti nuoret suostuisivat johtamaan muita, jos heitä ehdotettaisiin siihen tehtävään.
Samalla nuorten johtamishaluja jarruttaa liiallinen vastuu ja itseluottamuksen puute. Havainto tarjoaa tärkeän viestin organisaatioille: tulevaisuuden johtajia ei synny yksin, vaan he tarvitsevat tukea, oppimismahdollisuuksia ja turvallisia paikkoja harjoitella johtamista.
Annetaan keskeneräisyyden ja epävarmuuden kulkea kunnianhimon rinnalla. Urapolku saa olla haparoiva. Tärkeintä on kokemus pystyvyydestä, ja siitä ettei jää tiukoissa paikoissa yksin. Yksi lähikollegan tai ammatillisen esikuvan kannustava palaute voi kantaa vuosia eteenpäin ja lisätä haluja uralla etenemiseen tai esihenkilötyöhön.
Tulevaisuuden toivot
Tulevaisuuden johtaminen rakentuu yhteistyössä, tiimeissä ja teoissa. Se ei tarkoita supervoimia, vaan halua kuunnella, oppia ja rakentaa onnistumisen edellytyksiä yhdessä muiden kanssa.
Meillä on nyt kovaäänisiä ja hiljaisia signaaleja nuorten johtajuustoiveista. Nuorten odotuksia kannattaa kuunnella herkällä korvalla, sillä niissä voi näkyä suunta, johon koko työelämä on kehittymässä: tulevaisuuden työelämä tarvitsee johtajia, jotka kykenevät yhdistämään tavoitteellisuuden ja inhimillisyyden.
Tutustu lisää
- Syksyllä 2026 alkaneessa Pomohommien houkuttelevuus PomoX -hankkeessa selvitetään, miten nuoret näkevät esihenkilötyön, johtajuuden ja niihin liittyvän vallan ja vastuun. Johtajuusbarometri 2026 on yksi tutkimushankkeen tulosaineisto. ASIA ry, Suomen Ekonomit, TEK ja Henry ry ovat mukana Työterveyslaitoksen toteuttamassa hankkeessa, jota rahoittaa Työsuojelurahasto. Tutustu hankkeeseen: Pomohommien houkuttelevuus – PomoX
- Johtajuusbarometri 2026. Selvitys suomalaisten näkemyksistä johtajuudesta.
Kommentointi