Euroopan työterveyspsykologian akatemia (EAOHP) sekä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) ovat myöntäneet Eusebio Rial-González Innovation & Practice Award -tunnustuksen Ari Väänäselle, joka työskentelee Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorina.
Palkintoperusteluissa korostetaan Väänäsen merkittävää vaikutusta työterveyspsykologian alalla. Hänen mielenterveysilmiön tutkimuksensa on laajentanut työelämän psykologista tutkimusta yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin murroksiin ja niiden vaikutuksiin psyykkisen työterveyden alueella. Nykytiedon haastamisen ja tuoreiden näkökulmien kautta hänen tutkimuksensa on tuottanut uusia lähestymistapoja käytännön työelämään ja poliittiseen päätöksentekoon.
– On hienoa saada tunnustus pitkäjännitteisestä tutkimustyöstä, jossa psyykkisen työkyvyn ja mielen haasteiden asemaa työelämässä on tarkasteltu eri tavalla kuin tavallisesti. Tutkimustyömme osoittaa, kuinka toimintamme työn ja työterveyden alueella on vahvasti kulttuuriin ja työelämän muutoksiin kytkeytyvää. Vaikuttavuus syntyy pitkälti siitä, että tutkimus ei jää vain tiedeyhteisöön vaan tukee uuden tiedon avulla työpaikkoja, työterveyshuoltoa ja päättäjiä muutosten ymmärtämisessä ja paremmassa hallinnassa, Väänänen sanoo.
Väänäsen lisäksi tunnuksen saa Magdalena Warszewska-Makuch, joka on edistänyt psykososiaalisten riskien tutkimusta ja hallintakeinoja Puolassa.
Palkinnot jaetaan Helsingissä 15.–17. kesäkuuta järjestettävässä kansainvälisessä työterveyden ja työhyvinvoinnin EAOHP-konferenssissa.
Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, Hki) tiistaina 16.6. klo 13–15 järjestettävä psykososiaalisia riskejä käsittelevä osuus on avoin kaikille.
Tutustu
- Uutinen EU-OSHAn sivuilla (englanniksi): Winners of the Eusebio Rial-González Innovation & Practice Award announced | Safety and health at work EU-OSHA
Lisätiedot
- Ari Väänänen, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos, ari.vaananen [at] ttl.fi (ari[dot]vaananen[at]ttl[dot]fi), +358 50 511 0530