Työterveyslaitoksen verkkouutinen 12.11.2025
Moni työpaikka ei tunnista, miten työterveystoiminnalla voidaan tukea työkykyjohtamista.
– Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ei ole pelkästään työterveyshuollon suunnittelua. Jos yhteistyötä tehdään strategisesti, se linkittyy osaksi työpaikan muuta työhyvinvoinnin suunnittelua, sanoo tutkija Sanna Pesonen Työterveyslaitoksesta.
Toiminnan suunnittelu perustuu yhdessä tunnistettuihin työpaikan työterveys- ja työturvallisuustarpeisiin. Kun suunnittelu vastaa työpaikan tarpeisiin, saadaan aikaan yhteistyöhön pohjautuvaa ja vaikuttavampaa toimintaa.
Työpaikan kannattaa tuoda omat tarpeensa aktiivisesti esiin, sillä sen edustajat tuntevat parhaiten henkilöstön työkyvyn, työolot, työympäristön ja tulevat muutokset työpaikan toiminnassa. Myös riskien arvioinnista ja työpaikkaselvityksestä saatuja tuloksia tulisi hyödyntää toiminnan suunnittelussa.
– Tarpeiden tunnistamiseen kannattaa panostaa. Vain siten työterveystoiminta voidaan kohdentaa oikeisiin asioihin ja työpaikka voi saada työterveyshuollon toiminnasta lisäarvoa, sanoo erikoislääkäri ja Työterveyshuollon laatuverkoston puheenjohtaja Tom Oikarinen Työterveyslaitoksesta.
Työterveyshuollon ja työpaikan pitää löytää yhteinen kieli
Työpaikan tarpeista lähtevää toiminnan suunnittelua kehitettiin Työterveyslaitoksen hankkeessa yhdessä kahdeksan työpaikan ja heidän työterveyshuoltonsa kanssa.
Hankkeessa nousi esiin, että työterveyshuolto ja työpaikka eivät aina ymmärrä toisiaan. Asioista puhutaan eri käsitteillä tai ne ymmärretään eri tavoilla. Epäselvyyttä voi olla siitäkin, mikä on tarve.
– Tarve on jokin kehittämiskohde tai ongelma, johon työterveysyhteistyössä voidaan vaikuttaa ja johon vaikuttamalla edistetään työpaikan turvallisuutta, työn terveellisyyttä ja henkilöstön työkykyä, Pesonen kuvailee.
Työpaikan on otettava aktiivinen rooli
Työpaikalta työterveystoiminnan suunnitteluun osallistuvat yleensä henkilöstöhallinto, työsuojelu ja johto.
– Työpaikan on tärkeää tunnistaa oma aktiivinen roolinsa. Työterveystoiminnan suunnittelu on työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyötä, mutta vastuu on työpaikalla, sanoo Oikarinen.
Työterveyslaitos on julkaissut materiaaleja tukemaan tarpeen mukaista toiminnan suunnittelua:
- toiminnan suunnittelun hyvän käytännön periaatteet
- työterveyshuollon toimintasuunnitelman mallipohja
- konkreettisia esimerkkejä toiminnan suunnittelun toimenpideketjusta eri tilanteissa (tuki- ja liikuntaelinten kuormituksen vähentäminen, mielenterveyden edistäminen, muutostilanteen hallinta).
Ota materiaalit käyttöön
- Tietoa ja uudet materiaalit löytyvät Toiminnan suunnittelu -sivulta (ttl.fi)
- Lisää ajankohtaisia ohjeita ja toimintamalleja työterveysyhteistyöhön julkaistaan Uudistuva työterveyshuolto -sivulla (ttl.fi)
- Ohjeet ja materiaalit on toteutettu osana Mielenterveyden työkalupakki -hanketta, joka kuuluu Työelämän mielenterveysohjelmaan. Hankkeen rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGeneration EU) sosiaali- ja terveysministeriön kautta.
Lisätiedot
- Sanna Pesonen, tutkija, sanna.pesonen [at] ttl.fi, +358 30 474 7254
- Tom Oikarinen, erikoislääkäri, tom.oikarinen [at] ttl.fi, +358 30 474 2074