Hanke

Floor is Ours! Puuttumisen kulttuurin kehittäminen esittävien taiteiden työyhteisöissä

Esittävien taiteiden turvallisuuskulttuuri on ristiriitainen ja alalla siedetään epäkohtia. Tutkimushanke tuottaa tietoa alan työturvallisuudesta. Samalla kehitämme keinoja ehkäistä epäkohtia ja edistää niihin puuttumista. Tutkimus tehdään osallistavin menetelmin yhdessä alan ammattilaisten kanssa.
-

Aikataulu

6/2021–6/2023

Floor is Ours! -hanke on jatkoa Floor is Yours! -hankkeelle (2018–2020), jossa selvitettiin esittävän taiteen alan turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin tilaa ja kehittämistarpeita. Lisäksi hankkessa kehitettiin käytännön menetelmiä, joilla turvallisen työskentelyn kulttuuria voitaisiin edistää. Hankkeen tuottama tieto ja työkalut on koottu verkko-oppaaksi: Esittävän taiteen turva- ja hyvinvointiraideri

Tavoitteet

Tutkimushanke tuottaa tietoa tekijöistä ja keinoista, jotka edistävät työturvallisuuden ja hyvinvoinnin epäkohtiin puuttumista sekä ehkäisevät epäkohtien syntymistä esittävien taiteiden alalla.

Aineistot ja menetelmät

Tutkimus toteutetaan osallistavin menetelmin. Vapaaehtoiset esittävän taiteen ammattilaiset ovat mukana hankkeessa kanssatutkijoina. He osallistuvat tutkimusaineiston tuottamiseen ja siitä keskusteluun yhdessä Työterveyslaitoksen tutkijoiden ja toistensa kanssa.

Tutkimuksen eteneminen:

  1. Kanssatutkijoiden rekrytointi
    Osallistumisesta kiinnostuneille henkilöille järjestetään erilliset infotilaisuudet, joissa kerrotaan tarkemmin kanssatutkijana toimimisesta. Infotilaisuuksien jälkeen kanssatutkijuudesta kiinnostuneita pyydetään tekemään kanssatutkijana toimimisesta kirjallinen sopimus Työterveyslaitoksen kanssa. Kanssatutkijoista muodostetaan 5–6 kanssatutkijaryhmää, joissa jokaisessa on 8–10 henkilöä.
  2. Yhteiset tapaamiset ja aineistonkeruu
    Kunkin kanssatutkijaryhmän toiminnassa vuorottelevat yhteiset tapaamiset ja aineistonkeruu. Työterveyslaitoksen tutkimusryhmä fasilitoi kanssatutkijaryhmien toimintaa. Kokonaisuudessaan tutkimusyhteistyö kanssatutkijoiden kanssa kestää noin 5–8 kuukautta (11/2021–6/2022). Tutkimusyhteistyön aikana kanssatutkijoiden kanssa tuotetaan tietoa ja toimintatapoja, joilla esittävien taiteiden toimivat voivat vaikuttaa työturvallisuuden ja hyvinvoinnin kehittämiseen ja epäkohtiin puuttumiseen esittävien taiteiden työpaikoilla ja työryhmissä.
  3. Uuden tiedon ja keinojen esittely alalla
    Kanssatutkijaryhmien kanssa tuotettua tietoa ja keinoja levitetään Työterveyslaitoksen tutkimusryhmän toimesta. Työterveyslaitoksen tutkijat osallistuvat alan toimijoiden järjestämiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Näissä tiedotetaan tutkimuksesta sekä kootaan osallistujien näkemyksiä kanssatutkijoiden kanssa tuotetusta tiedosta ja toimintatavoista sekä niiden hyödyntämisestä.
  4. Tiedon ja keinojen raportointi ja levittäminen
    Työterveyslaitoksen tutkimusryhmä työstää tutkimuksen loppuraportin sekä tutkimusta koskevat tieteelliset artikkelit. Lisäksi tutkimuksen aikana tuotetut toimintatavat puuttumisen kulttuurin vahvistamiseksi julkaistaan osana Työterveyslaitoksen verkkosivuilla jo olevaa Esittävien taiteiden turva- ja hyvinvointiraideria.

 

Tulokset ja vaikuttavuus

  • Tutkimus tuottaa tietoa ja toimintatapoja, joiden avulla esittävän taiteen työyhteisöt ja työryhmät voivat vahvistaa puuttumisen kulttuuria yhteisöissään.
  • Tutkimus luo edellytyksiä alan työyhteisöille puuttumisen ja välittämisen kulttuurin kehittämiseen ja vahvistamiseen. Näin se tukee alalla työskentelevien työturvallisuutta ja hyvinvointia sekä työyhteisöjen toimivuutta.
  • Tutkimuksessa tuotettu tieto täydentää turvallisuuskulttuurin tutkimuksessa olevaa katvealuetta
    1. työturvallisuuden ja hyvinvoinnin epäkohtiin puuttumisen tai puuttumattomuuden taustalla olevista tekijöistä sekä
    2. pienten työnantajien ja työryhmien, alihankkijoiden sekä epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien osalta.
  • Tutkimus tuottaa myös tietoa kanssatutkijuus-menetelmän soveltuvuudesta työturvallisuuden ja hyvinvoinnin sekä turvallisuuskulttuurin tutkimukseen.

Tutkimus palvelee etenkin esittävien taiteiden kenttää, mutta sen tulokset ovat hyödynnettävissä myös laajemmin muilla taide-, kulttuuri- ja luovilla aloilla, tapahtumateollisuudessa ja järjestötyössä.

Kysy hankkeesta

Susanna Visuri

Susanna Visuri

Job title
vanhempi asiantuntija
Sähköpostiosoite
Susanna.Visuri [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 7548

Yhteistyötahot

Floor is Ours! -tutkimuksen toteuttaa Työterveyslaitos. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa:
Näyttelijäliitto, Suomen kansallisooppera ja –baletti, Suomen Konservatorioliitto, Suomen Muusikkojenliitto, Suomen Sinfoniaorkesterit, Suomen Teatterit, Taideyliopisto, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Teatterikeskus ja Tanssin aluekeskusverkosto: Itä-Suomen tanssin aluekeskus (ITAK), Keski-Suomen Tanssin Keskus, Läntinen tanssin aluekeskus, Pirkanmaan Tanssin Keskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Pohjoisen tanssin aluekeskus (Jojo – Oulun Tanssin Keskus, Pyhäsalmen Tanssi ry, Routa-ryhmä, Tanssiteatteri Rimpparemmi) ja Tanssin aluekeskus Helsinki / Zodiak – Uuden tanssin keskus.

Rahoittajat

Työsuojelurahasto, Työterveyslaitos ja yhteistyötahot