Näitä vaikutuksia pohdimme Työterveyslaitoksen järjestämässä työpajassa lähes 30 tutkijan ja kehittäjän kanssa. Keskusteluista nousi esiin viisi näkökulmaa vihreän siirtymän vaikutuksista työelämään.
1. Vihreä siirtymä muuttaa niin toimialoja kuin työtehtäviä
Vihreä siirtymä vaikuttaa toimialoihin eri tavoin. Fossiili-intensiivisillä aloilla työpaikkoja voi vähentyä, mutta uusia voi syntyä esimerkiksi uusiutuvan energian, kestävien teknologioiden ja luontopalvelujen pariin. Siksi vaikutukset kokonaistyöllisyyteen eivät välttämättä ole suuria.
Monilla työpaikoilla päästövähennykset ja kestävyystoimet näkyvät ennen kaikkea tuotteiden, palvelujen ja prosessien kehittämisenä. Vihreä siirtymä voikin muuttaa merkittävästi työtehtäviä ja työssä tarvittavaa osaamista.
Vaikutukset ulottuvat myös laajempiin kysymyksiin työn merkityksestä, toimeentulosta ja yhteiskunnallisen arvonmuodostuksesta. Esimerkiksi vapaaehtoistyö ja hoivatyö tuottavat merkittävää sosiaalista ja ekologista arvoa. On tärkeää turvata riittävä toimeentulo kaikille, jotta kestävyysmurros olisi sekä ekologisesti kestävä että sosiaalisesti oikeudenmukainen.
2. Vastuullinen liiketoiminta vauhdittaa vihreää siirtymää
Vihreä siirtymä edellyttää kestävien ja kannattavien liiketoimintamallien kehittämistä.
Kiertotalous, teknologiset innovaatiot ja vaatimus ekologisesti kestävistä ratkaisuista avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja muuttavat myös perinteisten toimialojen toimintatapoja. Samaan aikaan globaali turvallisuustilanne ja poukkoileva sääntely voivat vähentää halukkuutta investoida ja edistää vastuullista liiketoimintaa.
Tarvitaan siis lisää ponnisteluja, yhdessä! Vihreässä siirtymässä tarvitaan johdon ja henkilöstön yhteistä ymmärrystä strategiasta, muutoksen johtamista ja kaikkien osallistumista. Kun työntekijät pääsevät mukaan kehittämään työpaikan tulevaisuutta, he eivät ole vain strategian toimeenpanijoita vaan myös kestävämmän työelämän rakentajia.
3. Vihreä siirtymä vaatii uutta osaamista ja vastuiden selkiyttämistä
Työpaikoilla tarvitaan kestävyysosaamista, mutta kenen vastuulla osaamisen kehittäminen on ja mitä pitäisi osata?
Tarvitaan sekä ammattikohtaista osaamista että yleistä kestävyysosaamista eli kykyä ymmärtää oman työn ympäristövaikutuksia ja toimia ympäristöä huomioivilla tavoilla.
Kestävyyskoulutus työpaikoilla on edelleen vähäistä, mutta ituja muutoksesta orastaa. Yhteistyö korkeakoulujen ja työpaikkojen välillä kehittyy. Myös nuoret kestävyyskoulutetut tuovat työpaikoille uutta osaamista ja näkökulmia. Yhteinen kehittäminen vahvistaa yhteistä ymmärrystä ja osaamista.
4. Teknologia tuo paitsi ratkaisuja myös kestävyyshaasteita
Tekoäly ja digitalisaatio voivat tuottaa uusia ratkaisuja ja pienentää toiminnan ympäristövaikutuksia. Myös esimerkiksi hybridityö ja työmatkojen vähentäminen säästävät resursseja ja energiaa.
Teknologiseen kehitykseen liittyy kuitenkin myös uhkia. Tekoäly kuluttaa valtavasti sähköä ja sen vaatima infrastruktuuri luonnonvaroja. Samalla datavalta keskittyy vain harvoille toimijoille.
Osa teknologian ympäristö- ja terveysvaikutuksista voi tulla näkyviin vasta pitkällä aikavälillä. Uusien teknologioiden ja materiaalien käyttöottoon liittyy myös terveys- ja turvallisuusriskejä, joiden hallinta edellyttää työpaikoilla huolellista suunnittelua ja riittävää testausta sekä henkilöstön kouluttamista.
5. Panostus vihreään siirtymään voi lisätä työn merkityksellisyyttä
Yhä useampi työntekijä odottaa, että työ vastaa omia arvoja ja tukee kestävän elämäntavan rakentamista. Vihreä siirtymä lisää parhaimmillaan työn merkityksellisyyttä tarjoamalla mahdollisuuksia toimia sekä ihmisten että ympäristön hyväksi.
Työpaikat voivat olla vipuvarsi, jolla vihreän siirtymän poliittiset tavoitteet muutetaan käytännön ratkaisuiksi. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä toteutetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, ja siinä tarvitaan meitä kaikkia.
Vihreä siirtymä ei siis koske vain teknologiaa, investointeja tai sääntelyä. Se koskee myös ihmisiä ja työtä. Juuri työpaikkojen arjessa ratkaistaan, miten kestävä muutos lopulta toteutuu.
Lisätietoja:
Digivihreän siirtymän ymmärtäminen ja tukeminen osana työhyvinvointia | Työterveyslaitos
Kommentointi