Askel 1 – Tarkastelkaa, pursuaako työ yli rajojen

Työn ylipursuamista voi tapahtua monin eri tavoin. Joskus kyse on konkreettisesta ajankäytöstä tai työn sisällöistä ja toisinaan taas siitä, miten työ kulkee mielen mukana elämän muille alueille. Tässä askeleessa pysähdytään tunnistamaan tilanteita, joissa työn rajat hämärtyvät ajallisesti, sisällöllisesti tai psykologisesti. Se auttaa pohtimaan, miten työn ylipursuminen näkyy arjessa.

Ylipursuamisen kolme näkökulmaa

Pohtikaa ylipursuamisen eri näkulmia – ensin yksin ja sitten yhdessä.

1. Ajallinen ja määrällinen ylipursuaminen

  • Onko työtä liikaa käytettävissä olevaan aikaan nähden?
  • Tuntuuko siltä, että työpäiväsi eivät riitä tehtävien hoitamiseen, tai että aikatauluja joutuu jatkuvasti venyttämään ja työtä pitää tehdä liian kovassa aikapaineessa?  

Tehtävä

Mieti jotakin käytännön tilannetta, jossa jouduit esimerkiksi siirtämään tehtäviä tai tekemään ylitöitä, koska aika ei yksinkertaisesti riittänyt.

2. Sisällöllinen ylipursuaminen 

  • Pursuaako työ tehtävänkuvasi ulkopuolelle?
  • Onko työssäsi tehtäviä, jotka eivät varsinaisesti kuulu rooliisi tai eivät sovi osaamiseesi tai vastuualueeseesi?
  • Oletko ottanut, tai onko sinulle annettu, asioita hoidettavaksi, koska ”jonkun ne kuitenkin pitää hoitaa”?
  • Tuntuuko siltä, että työsi on jatkuvaa reagointia yllättäviin tilanteisiin tai ennakoimattomiin pyyntöihin etkä voi keskittyä työn ydintehtäviin?  

Tehtävä

Mieti tilanteita, jossa päädyit tekemään tehtäviä, jotka eivät selvästi kuuluneet sinulle tai sopineet rooliisi – ja pohdi, miksi näin tapahtui. Jos työsi tuntuu jatkuvalta reagoinnilta yllättäviin tilanteisiin, mieti niiden juurisyitä.  

3. Psykologinen ylipursuaminen 

  • Onko sinun vaikea irrottautua työstä vapaa-ajalla?
  • Jäävätkö työasiat pyörimään mieleen illalla tai viikonloppuna?
  • Tarkistatko työsähköposteja vapaalla, tai palaatko ajatuksissasi kesken jääneisiin tehtäviin? 

Tehtävä

Mieti hetkeä, jolloin työ jäi "päälle" vapaa-ajalla. Miten se vaikutti oloosi tai muuhun tekemiseen? 

Työn rajojen hämärtyminen

Ylipursuamisen kolmea eri näkökulmaa yhdistää se, että työn rajat – ajalliset, sisällölliset tai psyykkiset – alkavat hämärtyä. 

Tehtävät

Pohdi, mitä ylemmissä tehtävissä miettimäsi tilanteet kertovat oman työsi rytmistä ja rajoista.

Pohtikaa yhdessä, mitä nämä eri tilanteet kertovat työrytmeistä ja työn rajoista omassa työyhteisössänne. 

Ei-legitiimit ja puuttuvat tehtävät

Työn organisoinnin ja johtamisen ongelmista voi seurata, että työssä on työntekijää kuormittavia ei-legitiimejä tehtäviä. 

Ei-legitiimeillä tehtävillä tarkoitetaan epäsopivia tehtäviä, joiden ei koeta kuuluvan omaan tehtävänkuvaan tai täysin tarpeettomia tehtäviä, jotka näyttäytyvät turhina organisaation toiminnan kannalta tai joiden merkitys on vähenemässä. 

Joskus työstä saattaa kuitenkin myös puuttua tärkeitä tehtäviä, jotka olisivat olennaisia työn tavoitteiden saavuttamiseksi.