Askel 2 – Selvittäkää syyt työn ylipursuamiseen

Työn ylipursuamisen taustalla voi olla kirjava joukko tekijöitä laajemmista yhteiskunnallisista kehityskuluista työntekijän omiin toimintatapoihin. Ylipursuamisen taustalla olevien syiden selvittäminen edellyttää sekä organisaation rakenteiden ja käytäntöjen arviointia että yksilön omien toimintatapojen kriittistä tarkastelua. Tähän tähtää olennaistamisen toinen askel.

Työn ylipursuamiseen vaikuttavia tekijöitä

On tärkeää selvittää työn ylipursuamisen taustalla olevat syyt, jotta niihin voidaan puuttua tehokkaasti:

  • yhteiskunnalliset tekijät, kulttuuriset odotukset tai toimialan käytännöt
    esimerkiksi laskusuhdanne ja siitä nouseva huoli oman työpaikan säilymisestä sekä kulttuuriset arvostukset, jotka korostavat tehokkuutta ja jatkuvaa saatavilla oloa
  • johtaminen, työn organisointi ja työpaikan sisäiset käytänöt
    esimerkiksi epäselvät roolit, riittämättömät resurssit tai huono priorisointi
  • yhteistyötahojen ja kollegoiden toiminta ja odotukset
    esimerkiksi  aikapaine ja työn rajojen hämärtyminen
  • työntekijän omat toimintatavat.

Omat ajattelutapasi ja asenteesi voivat vaikuttaa työn ylipursuamiseen

Arviointi ja ennakointi

  • riittämätön ymmärrys siitä, kuinka paljon työtä jokin tehtävä vaatii
  • taipumus aliarvioida väliin tulevien tehtävien määrä
  • hyppääminen uusiin projekteihin vanhojen viimeistelyn sijaan.

Motivaatio ja asenteet

  • innostus, uteliaisuus ja kiinnostus uusia tehtäviä kohtaan
  • vahva työetiikka
  • halu pitää työ hallinnassa tai pelko hallinnan menettämisestä

Vuorovaikutussuhteet ja rooliodotukset

  • halu välttää tiimin kuormittamista ottamalla itselleen tehtäviä
  • tottumus myöntyä pyyntöihin
  • pelko äänivallan menettämisestä, jos kieltäytyy jostakin tehtävästä.

Tehtävä: Työn ylipursuaminen

Ennen kuin tehtävä suoritetaan yhteisesti, kunkin prosessiin osallistuvan kannattaa tarkastella sitä oman tehtävänsä ja kokemuksiensa näkökulmasta.

Kirjatkaa tehtäväpohjaan tekijöitä, jotka liittyvät

  • työn määrään – eli mitä on liiallisen työmäärän taustalla?
  • sisältöön – eli mitä on mahdollisten epäsopivien tai turhien tehtävien taustalla?
  • työn ja muun elämän kuormittavaan sekoittumiseen – eli mitä on työstä irrottautumisen haasteiden taustalla?

Eritelkää ylipursuilun taustalla olevat tekijät sen mukaan, liittyvätkö ne

  • yhteiskunnallisiin tekijöihin, kulttuurisiin arvostuksiin tai toimialan käytäntöihin
  • organisaatiokulttuuriin, johtamiseen ja työn organisointiin
  • yhteistyötahoihin tai kollegoihin
  • omaan toimintaan.

Käykää läpi tunnistamanne tekijät ja miettikää, mitkä niistä ovat työntekijän omassa hallinnassa.

Yksittäinen asiantuntija voi vaikuttaa omiin toimintatapoihinsa, kuten ajankäyttöön ja priorisointiin, mutta mahdollisesti myös joidenkin työpaikan sisäisten käytäntöjen kehittämiseen keskustelun kautta.

Pohtikaa myös, yksin tai yhdessä, missä määrin omat henkilökohtaiset tavoitteet ovat ylipursuamisen taustalla ja olisiko niitä syytä kohtuullistaa. 

Kootkaa yhdessä tekijät, joihin voitte vaikuttaa itse ja joihin tarvitaan yhteisiä ratkaisuja.