Hanke

Tiedosta – Työhyvinvointia ja tuottavuutta

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa työhyvinvoinnin tiedolla johtamista, uudistaa työhyvinvointijohtamista osana strategista johtamista ja omaksua tuottavuuden tarkastelu osaksi johtamista ja toimintaa.

Aikataulu

2/2020–1/2023

Tavoitteet

Hanke on työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen osallisuuteen liittyvä kehittämishanke, jota rahoitetaan Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto –ohjelmasta:

  • Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (Toimintalinja 3)
  • Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen (Erityistavoite 7.1.)

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa työhyvinvoinnin tiedolla johtamista. Hanke tuo uusia välineitä ja toimintatapoja erilaisten työelämän muutosten toteuttamiseksi niin työtekijöille, esimiehille kuin johdolle. Työn tuottavuutta tarkastellaan ja mitataan uudella tavalla, jonka taustalla on teoreettinen ja tutkimukseen perustuva näyttö.

Hanke muodostuu kolmesta työpaketista:

  1. Tiedolla johtamisen vahvistaminen (Työterveyslaitos)
  2. Työhyvinvointi osaksi strategista johtamista (Kainuun sote)
  3. Tuottavuuden tarkastelu osaksi johtamista ja toimintaa (Lapin yliopisto)

Tiedolla johtamisen vahvistaminen (Työpaketti 1)

Tavoitteena on vahvistaa tiedolla johtamista Kainuun sotessa ja varmistaa, että tieto johtaa toiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on myös parantaa työntekijöiden ja organisaation sopeutumiskykyä erilaisiin muutostilanteisiin.

Lopputuloksena syntyy strategisen johtamisen malli työhyvinvoinnin edistämiseen. Malli soveltuu laajemminkin sote-organisaatioiden käyttöön. Hankkeessa tehdään työhyvinvointia edistäviä kokeiluja ja niiden tuloksista kootaan keittokirjamainen opas suomalaisen työelämän käyttöön.

Kysy hankkeesta

henkilökuva

Mervi Halonen

Projektipäällikkö, erityisasiantuntija

Sähköpostiosoite
mervi.halonen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2483

Hankkeen rahoittajat

Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR).

Hankkeen toteuttajat

Päätoteuttajana toimii Kainuun sote.

  • Projektipäällikkö anu.hankio [at] kainuu.fi (Anu Hankio)
  • Projektisuunnittelija outi.vayrynen [at] kainuu.fi (Outi Väyrynen)
  • Projektisuunnittelija teija.eskelinen [at] kainuu.fi (Teija Eskelinen)
  • Projektisihteeri saija.hamalainen [at] kainuu.fi (Saija Hämäläinen)

Osatoteuttajina toimivat:

  • Työterveyslaitos
  • Lapin yliopisto
    • Vastuuhenkilö  hanna.vakkala [at] ulapland.fi (Hanna Vakkala)
    • Tutkija  Marko.Kesti [at] ulapland.fi (Marko Kesti)
  • Kajaanin ammattikorkeakoulu
    • Lehtori sari.pyykkonen [at] kamk.fi (Sari Pyykkönen)

Tutkimusryhmä Työterveyslaitoksessa