Opetusalalla työskentelevillä työpaine oli korkeimmalla tasolla, kun kasautuvaa työpainetta tarkasteltiin suomalaisessa työelämässä. Työpaine oli korkealla tasolla erityisesti, jos työkulttuuria ei koettu yhteisölliseksi. Tässä ryhmässä peräti 67 prosenttia koki kovaa työpainetta.
Asiantuntijatyössä kasautuvaan työpaineeseen vaikutti moni tekijä – vahvimmin ammatti, esihenkilöasema, ei-yhteisöllinen työkulttuuri, urasuuntautuneisuus ja naissukupuoli.
– Tulokset kuvaavat kiinnostavasti, miten työpaine on kietoutunut erityisesti rakenteellisiin ja työpaikkatason tekijöihin, mutta myös yksilöllisiin motivaatiotekijöihin, kiteyttää vanhempi asiantuntija Minna Toivanen Työterveyslaitoksesta.
Ylipursuavasta olennaiseen -hankkeessa kartoitettiin asiantuntijoiden työpainetta ja työn ylipursuamista suomalaisessa työelämässä eurooppalaisessa kontekstissa. Lisäksi selvitettiin työpaineen yhteyksiä erilaisiin yksilö-, organisaatio- ja rakennetekijöihin.
Olennaistaminen auttaa rajaamaan työtä ja vähentämään kuormitusta
Hankkeessa luotiin kokonaiskuva asiantuntijatyön ylipursuamisesta sekä työn rajojen hallinnan tarpeista ja mahdollisuuksista.
Työn rajaamisessa ja rajojen hallinnassa auttaa olennaistaminen. Tämä tarkoittaa oman työnkuvan kannalta sekä keskeisten että työnkuvaan sopimattomien työtehtävien paikantamista ja työnkuvasta mahdollisesti puuttuvien työtehtävien huomaamista.
– Olennaistaminen auttaa kirkastamaan työn ytimen ja rakentamaan polkua kohti näitä työn ydinalueita. Sen seurauksena työ on sujuvampaa ja vähemmän kuormittavaa, tiivistää erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala Työterveyslaitoksesta.
Hankkeessa tuotettu Olennaista – 5 askelta sujuvampaan työhön -opas on konkreettinen apuväline työn kehittämisen tueksi. Oppaan tehtävien avulla hahmotetaan työn tarkoituksen ja tavoitteiden kannalta keskeiset tekijät ja tunnistetaan, mistä voidaan luopua.
Pelkät yksilölliset keinot eivät riitä työn rajaamiseen – tueksi tarvitaan muutoksia organisaatiotasolla ja työkulttuurissa
Tutkimuksessa autonomia näyttäytyi työpaineelta suojaavana tekijänä. Yksilölliset tekijät, kuten tietoiset päätökset ja uskallus, helpottivat työn rajaamista.
Toisaalta myös konkreettiset työjärjestelyt, kuten etätyömahdollisuus ja liukuva työaika, sekä työyhteisön tuki auttoivat rajaamaan työtä ja vähentämään työpainetta.
– Asiantuntijatyön työpaineen, työn ylipursuamisen ja rajojen hallinnan taustalla on kuitenkin monia tekijöitä, joita ei voi ratkaista yksin. Sen vuoksi rajaamisen tueksi tarvitaan organisatorisia ja kulttuurisia muutoksia, painottaa Toivanen.
Tutustu tutkimukseen
- Tutkimus perustuu Työterveyslaitoksen Ylipursuavasta olennaiseen -hankkeeseen.
- Hankkeessa tuotettu maksuton opas työn olennaistamiseen: Olennaista – 5 askelta sujuvampaan työhön -opas
- Hankkeen loppuraportti Julkarissa: https://www.julkari.fi/handle/10024/152111
- Hankkeen rahoittajana toimii Työsuojelurahasto.
Lisätiedot
- Minna Toivanen, vanhempi asiantuntija, +358 43 824 4506, minna.toivanen [at] ttl.fi (minna[dot]toivanen[at]ttl[dot]fi)
- Kirsi Yli-Kaitala, erityisasiantuntija, +358 43 824 8585, kirsi.yli-kaitala [at] ttl.fi (kirsi[dot]yli-kaitala[at]ttl[dot]fi)