Hanke

Ylipursuavasta olennaiseen

Asiantuntijatyössä työtä on usein liikaa, siihen kuuluu työnkuvaan sopimattomia tehtäviä ja työrooli ja yksityiselämä sotkeutuvat toisiinsa: työ pursuaa yli rajojen. Ylipursuavasta olennaiseen -tutkimuksessa selvitään asiantuntijatyön ylipursuamista suomalaisessa työelämässä. Lisäksi tunnistetaan työn rajaamisen tarpeita ja mahdollisuuksia sekä luodaan parempia edellytyksiä fokusoitua olennaiseen.
-

Aikataulu

2/2023–9/2025

Tavoitteet

Työn ylipursuaminen tarkoittaa työn määrään ja sisältöihin sekä työntekijyyteen liittyvien rajojen murtumista tai ylittymistä. Pahimmillaan työ pursuaa yli näiden kaikkien rajojen, mikä voi heikentää työn hallinnan tunnetta, hyvinvointia ja työssä suoriutumista.  Asiantuntijoiden työt ja työntekijyydet ovat kuitenkin erilaisia, joten ylipursuaminen voi olla erilaista eri aloilla ja erityyppisissä töissä. Tämän tutkimuksen myötä saadaan parempi käsitys asiantuntijoiden jaksamista uhkaavasta työn ylipursuamisesta sekä sen kasautumisesta ja kohdentumisesta. Hankkeessa tuotettava tutkimustieto luo näin uutta pohjaa suomalaisen asiantuntijatyön kipupisteiden paikantamiselle ja kehittämisen kohdentamiselle.

Hankkeen tavoitteena on:

  1. Kartoittaa asiantuntijatyön ylipursuamista suomalaisessa työelämässä eurooppalaisessa kontekstissa (Työolotutkimus 2018, EWCS 2021) ja luoda päivitetty kokonaiskuva ilmiöstä.
  2. Tuottaa uutta tietoa työn autonomian ja monipaikkaisuuden yhteyksistä työn ylipursuamiseen asiantuntijatyössä (Työolotutkimus 2018)
  3. Selvittää työn ylipursuamisen yhteyksiä työssä suoriutumiseen asiantuntijatyössä (Aivotyökyselyt 2021)
  4. Tunnistaa asiantuntijoiden ja esihenkilöiden työn rajaamisen ja olennaistamisen tarpeita, mahdollisuuksia ja käytäntöjä (esihenkilö- ja asiantuntijahaastattelut, e-lomake, työpajat)

Lisäksi hankkeessa tuotetaan tutkimusperusteisesti uusia ratkaisuja työn rajojen parempaan hallintaan sekä työn ytimen paikantamiseen ja karsimiseen eli olennaistamiseen. Nämä ratkaisut on suunnattu työpaikoille, erityisesti HR-ammattilaisille, työhyvinvoinnista vastaaville ja esihenkilöille, mutta myös yksittäisille asiantuntijoille. Hanke auttaa näin työpaikkoja toimimaan tuloksellisesti digitaalisessa ja tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin monipaikkaisessa työelämässä.

Aineistot ja menetelmät

Hankkeessa hyödynnetään useita valmiita kvantitatiivisia aineistoja (Työolotutkimus 2018, European Working Conditions Survey 2021 (EWCS), Aivotyökyselyt 2021), joita täydennetään tässä ja rinnakkaishankkeessa kerättävillä laadullisilla aineistoilla (esim.  asiantuntija- ja esihenkilöhaastattelut).

Tulokset ja vaikuttavuus

Hankkeessa luodaan monipuolisen aineiston pohjalta jäsentynyt kokonaiskuva asiantuntijatyön ylipursuamisesta sekä työn rajojen hallinnan tarpeista ja mahdollisuuksista.

Lisäksi kehitetään tämän ja aikaisempien tutkimusten pohjalta ja yhteistyössä asiantuntijaorganisaatioiden ja alan asiantuntijoiden kanssa työn rajaamista, rajojen hallintaa ja olennaistamista tukeva 10 askelta olennaiseen -verkkosisältö. Askeleet auttavat asiantuntijoita ja asiantuntijatyöpaikkoja fokusoitumaan olennaiseen, erittelemään ja hahmottamaan paremmin työn määrään, työtehtäviin ja työntekijyyteen liittyviä rajoja sekä rajojen vahvuuden tai rajattomuuden merkitystä ja muutostarpeita.

Kysy hankkeesta

Henkilökuva Minna Toivanen

Minna Toivanen

projektipäällikkö, vanhempi asiantuntija

Sähköpostiosoite
Minna.Toivanen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2665

Rahoittaja

Työsuojelurahasto