Liikkumisen edistäminen tuki- ja liikuntaelinsairauksissa sekä mielenterveyden häiriöissä

• Tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä työ- ja toimintakykyä heikentäviä sairausryhmiä. Niiden samanaikainen esiintyminen lisää merkittävästi sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden riskiä. 
• Liikkumisen tarvetta arvioitaessa tulee huomioida työn fyysiset ja psykososiaaliset kuormitustekijät sekä työntekijän yksilöllinen toimintakyky, voimavarat ja elämäntilanne. 
• Säännöllinen liikkuminen, paikallaanolon vähentäminen sekä riittävä uni ja palautuminen tukevat työ- ja toimintakykyä sekä lievittävät tuki- ja liikuntaelinoireita ja vähentävät masennus- ja ahdistusoireita. 
• Liikkumisen edistämisessä korostuvat yksilöllinen ohjaus, työntekijän voimavaroihin sopivat tavoitteet, mahdollisten liikkumista hankaloittavien esteiden tunnistaminen sekä moniammatillinen tuki. 

Tässä osiossa käsitellään liikkumisen edistämistä osana työkyvyn tukea tuki- ja liikuntaelinsairauksissa sekä mielenterveyden häiriöissä. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien osalta tarkastellaan erityisesti selän, yläraajojen ja alaraajojen ongelmia. Mielenterveyden häiriöissä keskitytään masennus- ja ahdistuneisuushäiriöihin. Lisäksi tarkastellaan näiden sairausryhmien yhteisvaikutuksia työkyvyn sekä liikkumisen edistämisen näkökulmasta.

Tämän osion oppimistavoitteena on, että

• osaat huomioida tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä mielenterveyden häiriöiden erityispiirteet liikkumisen tarpeen arvioinnissa ja edistämisessä.
• ymmärrät, miksi liikkumisen edistäminen on tärkeä osa työkyvyn tukemista näissä sairausryhmissä.
• osaat arvioida liikkumisen tarvetta näissä sairausryhmissä ja motivoida työntekijää liikkumisen lisäämiseen.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt ovat työikäisten yleisimpiä työkyvyn heikkenemisen, työstä poissaolojen ja työkyvyttömyyden aiheuttajia. Näiden terveysongelmien yhteisesiintyvyys lisääntyy iän myötä, ja kumpikin heikentää työkykyä jo yksinään, mutta niiden yhteisvaikutus on usein vielä voimakkaampi. Tule-sairauksien ja mt-häiriöiden yhteisesiintyvyys työikäisillä lisää työpoissaoloja merkittävästi.  

• Tuki- ja liikuntaelinsairauksilla (tule-sairauksilla) tarkoitetaan lihaksiin, niveliin, jänteisiin, sidekudoksiin, selkärankaan ja raajoihin liittyviä kiputiloja ja sairauksia, jotka voivat olla äkillisiä, pitkäaikaisia tai toistuvia. Ne syntyvät usein työn tai työolosuhteiden aiheuttamasta kehon rakenteiden kuormituksesta ja ovat tyypillisesti pitkän ajan kuluessa kasautuvia, toistuvasta raskaasta kuormituksesta johtuvia vaivoja, mutta voivat olla myös äkillisiä tapaturmia, kuten venähdyksiä tai murtumia. Tuki- ja liikuntaelimistön kiputilat voivat vähentää päivittäistä liikkumista ja siten etenkin pitkällä aikavälillä heikentää yleistä fyysistä aktiivisuutta, kehon liikehallintaa ja lihasvoimaa.  
• Mielenterveys ei ole pelkkää mielen hyvinvointia tai ongelmattomuutta. Suru, pettymykset, pelot ja ahdistuneisuus ovat osa jokaisen elämää. Mielenterveyden häiriöiden tarkka määritteleminen on vaikeaa, koska monet mielen oireet kuuluvat ajoittaisina myös tavalliseen elämään. Mielenterveyden häiriöstä (mt-häiriö) ajatellaan olevan kyse, kun henkilön mieliala, tunteet, ajatukset tai käytös rajoittavat elämää huomattavasti, haittaavat toimintakykyä ja ihmissuhteita tai aiheuttavat kärsimystä pitkäaikaisesti. Mt-häiriö on yleisnimike erilaisille psykiatrisille häiriöille, joita ovat muun muassa ahdistuneisuushäiriöt ja pelot, masennus ja muut mielialahäiriöt, stressihäiriöt, persoonallisuuden häiriöt, psykoottiset häiriöt, syömishäiriöt ja hillitsemishäiriöt sekä lapsuudessa ja nuoruudessa alkavat häiriöt kuten tarkkaavaisuushäiriö. Yleisimmät mt-häiriöt ovat masennus- ja ahdistuneisuushäiriö. Mt-häiriöihin liittyvät oireet voivat vähentää motivaatiota liikkua, heikentää kuormituksen sietoa, lisätä väsymystä sekä heikentää työ- ja toimintakykyä, jolloin yksilöllinen tuki liikkumiseen korostuu entisestään.  

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt syntyvät usein usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta, ja niiden taustalla vaikuttavat fyysiset, biomekaaniset, psykososiaaliset ja organisatoriset tekijät sekä yksilölliset voimavarat. Työn organisatoriset tekijät, kuten henkilöstömitoitus, työjärjestelyt ja työaikaratkaisut, määrittävät työn fyysisiä ja psykososiaalisia kuormitustekijöitä ja voivat toimia sekä kuormitusta lisäävinä että sitä suojaavina voimavaroina. Yksilölliset tekijät, kuten koettu stressi ja riittämätön palautuminen, voivat voimistaa työn kuormitustekijöiden vaikutusta ja pahentaa sekä fyysisiä että psykososiaalisia oireita. 

Työn fyysiset kuormitustekijät, kuten selkää kuormittava fyysinen työ, toistuvat taakkojen käsin tehtävät nostot ja pitkäaikaiset kumarat ja kiertyneet asennot sekä yläraajojen toistuvat voimankäyttöä vaativat työliikkeet, ovat yhteydessä tule-oireiden esiintyvyyteen. Myös työn psykososiaaliset kuormitustekijät, kuten korkeat työn vaatimukset, vähäiset työhön vaikutusmahdollisuudet ja heikko sosiaalinen tuki voivat lisätä tule-oireiden ja -sairauksien riskiä, joskin niiden vaikutusmekanismit tunnetaan fyysisiä kuormitustekijöitä heikommin. 

Psykososiaalisten kuormitustekijöiden yhteys tule-ongelmiin on fyysisiä kuormitustekijöitä monisyisempi. Niiden on kuitenkin arvioitu voivan vaikuttaa useiden mekanismien kautta. Ne voivat esimerkiksi lisätä lihasten jännitystä, mikä puolestaan lisää biomekaanista kuormitusta tai heikentää palautumista, mikä altistaa kudosten ylikuormitukselle. Lisäksi ne voivat vaikuttaa kipukokemukseen ja kipuherkkyyteen keskushermoston tasolla. Työssä koettu psykososiaalinen kuormitus ja tule-oireet voivat vahvistaa toisiaan kaksisuuntaisesti, jolloin kipu lisää kuormittuneisuuden kokemusta ja kuormittuneisuus puolestaan lisää kipuherkkyyttä. Silti monet tule-oireista kärsivät selviytyvät työssään hyvin, mikä korostaa oireiden yksilöllistä luonnetta ja monitekijäisyyttä.

Työn psykososiaalisilla kuormitustekijöillä on yhteys mielenterveyshäiriöihin. Esimerkiksi liiallinen työmäärä, työn kasaantuminen ja jatkuva kiire voivat lisätä psyykkisiä oireita sekä masennusriskiä. Myös päätöksenteon epäoikeudenmukaisuus ja epäasiallinen kohtelu voivat heikentää hyvinvointia ja lisätä mielenterveyden ongelmia kuten masennusta ja ahdistuneisuutta sekä niistä johtuvia sairauspoissaoloja. Väkivallan uhka työssä on yhteydessä psyykkisen työhyvinvoinnin heikkenemiseen. Lisäksi kielteisten tunteiden kohteena oleminen asiakas- ja potilastyössä voi aiheuttaa stressioireita ja lisätä masennuksen riskiä.  Työn voimavaratekijät voivat sen sijaan suojata terveyttä monella tavalla. Esimerkiksi hyvät vaikutusmahdollisuudet voivat lieventää työn vaatimusten ja työmäärän kielteisiä vaikutuksia. Vaikutusmahdollisuuksien on myös havaittu olevan yhteydessä vähäisempään ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen.

Koska fyysiset ja psyykkiset oireet ja työn vaatimukset vaihtelevat, liikkumisen tarve ja toimintakykyä tukevat ratkaisut tulee arvioida ja suunnitella yksilöllisesti. Arvioinnissa on tärkeää huomioida sekä työn fyysiset ja psykososiaaliset kuormitustekijät että työntekijän kokonaistilanne, jotta työkykyä voidaan edistää tehokkaasti ja oikea-aikaisesti.  

Työikäisen liikkumisen suositukset tarjoavat käytännönläheiset suuntaviivat terveyden, hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen. Suositukset korostavat riittävän liikkumisen, palautumisen ja unen merkitystä osana arkea. Työterveyshuollon ammattilainen voi tukea työntekijän liikkumista tunnistamalla liian vähäisen liikkumisen, kannustamalla aktiiviseen arkeen ja asettamalla tarvittaessa yksilöllisiä tavoitteita liikkumisen lisäämiseksi. Jo pienetkin muutokset voivat tuottaa merkittäviä terveyshyötyjä. Liikkumisen suosituksia voidaan hyödyntää työntekijän ohjauksen, neuvonnan ja päätöksenteon tukena.

Aikuisten (18–64-vuotiaiden) liikkumissuositus

Riittävä liikkuminen, palautuminen ja uni muodostavat yhdessä terveyttä ja työkykyä tukevan kokonaisuuden. Työterveyshuollon ammattilaisen on hyvä tuntea liikkumissuosituksen keskeinen sisältö, jotta liikkumisen merkityksestä voidaan keskustella työntekijän kanssa käytännönläheisesti ja motivoivasti.

Huolehdi riittävästä unesta ja palautumisesta

Riittävä uni on hyvinvoinnin, terveyden ja jaksamisen perusta. Unen aikana keho palautuu päivän kuormituksesta ja aivot saavat tarvitsemansa levon. Riittävä uni tukee myös liikkumisesta palautumista ja edistää liikunnallisen elämäntavan ylläpitämistä. Yleensä unen määrä on riittävä silloin, kun herää aamulla virkeänä ja jaksaa toimia päivän aikana.

Vähennä paikallaanoloa

Pitkäkestoista istumista ja muuta paikallaanoloa kannattaa tauottaa säännöllisesti. Jo lyhyetkin tauot, kuten ylös nouseminen, asennon vaihtaminen, kävely tai venyttely, aktivoivat lihaksia ja verenkiertoa. Paikallaanolon vähentäminen voi auttaa ehkäisemään tuki- ja liikuntaelinoireita sekä tukea vireyttä työpäivän aikana.

Lisää liikettä arkeen

Kaikki liikkuminen on hyödyllistä. Työntekijää kannattaa kannustaa lisäämään liikettä arjen tilanteisiin omien mahdollisuuksiensa mukaan. Liikkumista voi kertyä esimerkiksi kävellen tai pyöräillen tehtävistä työ- ja asiointimatkoista, kotitöistä tai vapaa-ajan aktiivisuudesta.

Jo pieni määrä liikkumista tuottaa terveyshyötyjä. Liikkuminen muun muassa:

• vilkastuttaa verenkiertoa
• ylläpitää nivelten liikkuvuutta
• tukee mielialaa ja vireyttä
• parantaa veren glukoosi- ja rasva-arvoja.

Liiku viikoittain kestävyyskunnon kehittämiseksi

Kestävyyskuntoa voi kehittää joko reippaalla tai rasittavalla liikkumisella, tai niiden yhdistelmällä.

Reipasta liikkumista suositellaan vähintään 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Reipas liikkuminen nopeuttaa sykettä ja hengitystä, mutta puhuminen onnistuu edelleen. Esimerkkejä reippaasta liikkumisesta ovat reipas kävely ja pyöräily.

Vaihtoehtoisesti voi liikkua rasittavasti vähintään 1 tunnin 15 minuuttia viikossa. Rasittavassa liikkumisessa hengästyminen on voimakasta ja keskusteleminen vaikeutuu. Esimerkkejä rasittavasta liikkumisesta ovat juoksu ja hiihto.

Harjoita lihaskuntoa ja tasapainoa

Kestävyysliikunnan lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa suositellaan harjoitettavaksi vähintään kaksi kertaa viikossa. Harjoittelussa on hyvä kuormittaa erityisesti suuria lihasryhmiä, kuten jalkojen ja selän lihaksia. Lihaskuntoa ja tasapainoa kehittäviä liikuntamuotoja ovat esimerkiksi kuntosaliharjoittelu, kuntopiirit, porraskävely sekä erilaiset tasapainoharjoitteet.

Muista, että jokainen liikuntahetki lasketaan

Liikkumisen ei tarvitse tapahtua pitkinä harjoituksina. Terveyshyötyjä kertyy myös lyhyistä liikuntajaksoista, ja päivän aikana kertyvä kokonaisliikkuminen on merkityksellistä. Työntekijää kannattaa rohkaista aloittamaan pienistäkin muutoksista, sillä jokainen askel vie kohti aktiivisempaa arkea.

Tutustu tarkemmin aikuisten liikkumisen suosituksiin: Aikuisten liikkumisen suositus - UKK-instituutti sekä Liikunnan Käypä hoito -suositukseen: Liikunta 

Fyysisellä aktiivisuudella on laaja-alaisia terveyshyötyjä, ja liikuntaa käytetään monien sairauksien hoito- ja kuntoutusmuotona. Useimmat liikkumisen terveyshyödyt saavutetaan, kun viikoittainen liikuntamäärä on 2 tuntia ja 30 minuuttia kohtuukuormitteista tai 1 tunti ja 15 minuuttia reipasta liikuntaa. Tämä osoittaa, että liikkumisen terveyshyödyt on mahdollista saada lyhyemmässä ajassa, kun liikkumisen teho nousee. On tärkeää huomioida, että kevytkin liikuskelu ja paikoillaanolon vähentäminen tuottavat jo välittömiä terveyshyötyjä muun muassa vilkastuttamalla paikallista verenkiertoa, lisäämällä mielen ja kehon vireyttä sekä myös parantamalla veren sokeri- ja rasva-arvoja. 

Jo pienet lisäykset arkiaktiivisuuteen ovat merkityksellisiä: esimerkiksi noin 7000 päivittäistä askelta liittyy selvästi pienempään kokonaiskuolleisuuden, sydän- ja verisuonitautien, syöpäriskin, tyypin 2 diabeteksen, dementian ja masennusoireiden riskiin verrattuna hyvin vähäiseen askelmäärään. Korkeammat askelmäärät, kuten 10 000 askelta, tuovat vielä suurempia hyötyjä, mutta jo kohtuullinen aktiivisuus riittää tuottamaan suurimman osan terveyshyödyistä. 

Kestävyyskuntoa kehittävän liikunnan lisäksi lihaskuntoa ja voimantuottoa kehittävä harjoittelu vähintään kaksi kertaa viikossa tuottaa jo terveyshyötyjä. Se parantaa lihasvoimaa ja toimintakykyä, tukee luuston terveyttä, edistää sokeriaineenvaihduntaa ja verenpaineen hallintaa sekä vähentää sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja ennenaikaisen kuolleisuuden riskiä. Lisäksi lihaskuntoharjoittelu auttaa ylläpitämään terveellistä kehonkoostumusta ja tukee arjessa selviytymistä erityisesti ikääntyessä. 

Terveysliikuntasuositusten mukainen fyysinen aktiivisuus: 

• pienentää kokonaiskuolleisuuden riskiä 
• pienentää sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden riskiä 
• vähentää riskiä sairastua verenpainetautiin 
• vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen 
• vähentää riskiä sairastua rinta- ja paksusuolen syöpiin 
• vähentää stressiä, parantaa unta ja palautumista 
• edistää mielenterveyttä ja elämänlaatua (lievittää ahdistus- ja masennusoireita) 
• tukee kognitiivista terveyttä (muun muassa muistia, tarkkaavaisuutta, oppimista) 
• voi parantaa kehon koostumusta, auttaa hallitsemaan painoa ja vähentää lihavuuden riskiä (lisää lihasmassaa, vähentää rasvamassaa) 

Liikkumisen edistäminen tuki- ja liikuntaelinongelmissa 

Liikkuminen on keskeinen osa tuki- ja liikuntaelinongelmien, erityisesti kroonisten kiputilojen, hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Säännöllinen ja tarkoituksenmukainen liikunta voi vähentää kipua, parantaa fyysistä toimintakykyä sekä tukea työ- ja toimintakyvyn säilymistä. Tutkimusnäytön perusteella liikunta on keskeinen keino tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyssä ja hoidossa  sekä tärkeä osa työkyvyn ylläpitämistä. Työterveyshuollossa liikkumisen edistäminen kytkeytyy sekä työntekijän yksilölliseen ohjaukseen että työympäristön ja työtapojen kehittämiseen niin, että ne tukevat päivittäistä liikkumista, palautumista ja työkykyä.

Työfysioterapeutti on keskeinen toimija tuki- ja liikuntaelinongelmiin liittyvän työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa , fyysisen toimintakyvyn selvittämisessä sekä terveyttä, työkykyä ja palautumista tukevan liikkumisen edistämisessä. Huolellinen lähtötilanteen kartoitus auttaa tunnistamaan työ- ja toimintakykyä heikentäviä tekijöitä, mahdollistaa oikea-aikaisen ohjauksen ja tukee tarkoituksenmukaisten jatkotoimenpiteiden suunnittelua.

Yksilönäkökulman lisäksi työfysioterapeutin asiantuntemusta tulee hyödyntää myös työpaikkatasolla työolojen, työn fyysisten vaatimusten ja liikkumista tukevien käytäntöjen kehittämisessä. Työntekijän toimintakyvyn ja terveydentilan arviointi suhteessa työn vaatimuksiin on edellytys esimerkiksi onnistuneille ratkaisuille tilanteissa, joissa työn muokkaaminen on tarpeen. Kun työn vaatimukset ja työntekijän toimintakyky ovat tasapainossa, työn kuormitus pysyy hallittavana ja työntekijälle jää voimavaroja huolehtia terveydestään sekä osallistua työpäivän aikana toteutettaviin liikkumista ja työkykyä tukeviin toimenpiteisiin.

Kivun pitkittymisen ja työkyvyn heikentymisen ehkäisyssä on tärkeää tunnistaa varhain myös työhön liittyviä psykososiaalisia riskitekijöitä, jotka voivat muodostaa esteen liikkumisen lisäämiselle. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi kuormittuneisuuden kokemus, vähäiset vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, riittämätön sosiaalinen tuki työyhteisössä, kivun pelko, välttämiskäyttäytyminen sekä huoli työssä selviytymisestä. Näiden tekijöiden huomioiminen mahdollistaa yksilöllisten ja vaikuttavien liikkumista tukevien keinojen suunnittelun. Työterveyspsykologin tuki on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa liikkumisen lisäämisen esteet liittyvät kipuun, pelkoon, mielialaan tai stressiin. Työterveyspsykologi voi auttaa työntekijää ymmärtämään kipua, vähentämään liikkumisen välttämistä edistäviä tapoja, vahvistamaan luottamusta omaan toimintakykyyn ja tukemaan aktiivista kuntoutumista. Työterveyspsykologin ja työfysioterapeutin yhteistyö varmistaa, että liikkumisen tukemisessa huomioidaan sekä fyysiset että psyykkiset tekijät. 

Liikkumisen hyödyt tuki- ja liikuntaelinsairauksissa  

Tuki- ja liikuntaelimistö on tarkoitettu liikkumaan, ja säännöllinen, sopivasti kuormittava liikkuminen edistää fyysisen toimintakyvyn ylläpitoa ja kehitystä (Lue lisää Liikkumisen perusteet -moduulista). Kansallisissa, tutkimusnäyttöön perustuvissa Käypä hoito -suosituksissa, kuten Polven ja lonkan nivelrikko, Alaselkäkipu ja Niskakipu, todetaan, että säännöllinen, kohtuukuormitteinen liikunta voi lievittää kipua, parantaa lihasvoimaa sekä lisätä toimintakykyä. Seuraavassa näitä sairausryhmiä käsitellään tarkemmin.

Polven ja lonkan nivelrikko 

Nivelrikko eli artroosi tarkoittaa nivelen pinnalla olevan nivelruston vähittäistä rappeutumista ja nivelvälin kaventumista. Nivelrikon tavallisimpia oireita ovat kipu, turvotus, lyhytkestoinen aamujäykkyys ja asteittainen toimintakyvyn heikentyminen. Nivelrikkoa voi esiintyä useissa eri nivelissä. Tavallisimmin sitä havaitaan polvissa, lonkissa, selkärangassa ja sorminivelissä.  

Nivelrikon syntysyytä ei täysin tunneta, mutta sille altistavia tekijöitä on tunnistettu lukuisia, kuten perimä, ylipaino, fyysisesti raskas työ ja niveliin kohdistuvat vammat. Polven nivelrikolle altistavat myös aiemmat nivelkierukka- ja nivelsidevammat. Ylipaino on merkittävä riskitekijä erityisesti alaraajojen nivelrikossa ja lisää selvästi oireita aiheuttavan nivelrikon riskiä. 

Nivelrikon ennaltaehkäisyssä ja hoidossa nivelille sopiva kuormitus on keskeistä. Tuki- ja liikuntaelimistön hyvä kunto, terveelliset elintavat sekä tapaturmien ehkäisy tukevat nivelten terveyttä. Liikunnalla on tärkeä rooli myös nivelrikon hoidossa, sillä sopiva kuormitus voi lievittää oireita sekä ylläpitää ja parantaa nivelten liikelaajuutta, lihasvoimaa ja toimintakykyä. 

Nivelrikon hoidossa noudatetaan yleisiä liikuntasuosituksia, jotka sisältävät kestävyys- ja lihaskuntoharjoittelua sekä koordinaatio- ja tasapainoharjoittelua. Harjoittelussa suositaan liikuntamuotoja, joissa niveliin ei kohdistu voimakasta kuormitusta, iskuja tai kiertoliikkeitä. Alaraajojen kantavien nivelten nivelrikkoa sairastavilla lihasvoimaa ja liikelaajuutta ylläpitävä liikunta on erityisen tärkeää. Polven ja lonkan nivelrikossa korostuu täyden ojennuksen ja ojennuksesta vastaavien lihasten voiman ylläpitäminen. Sopivia liikuntamuotoja ovat esimerkiksi kävely, pyöräily, hiihto, kuntosaliharjoittelu ja uinti. 

Akuutissa tai erityisen kivuliaassa vaiheessa suositeltavia harjoittelumuotoja ovat vedessä tapahtuva harjoittelu sekä isometrinen lihastyö, jossa lihaksen pituus ei muutu. Vesiharjoittelu soveltuu erityisen hyvin myös ylipainoisille, sillä veden kannattava vaikutus vähentää alaraajojen niveliin kohdistuvaa kuormitusta verrattuna maalla tapahtuvaan harjoitteluun. 

Tarkkaa liikunnan määrää, kestoa tai optimaalista harjoittelumuotoa nivelrikon hoidossa ei vielä tunneta. Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että puolen tunnin harjoittelu kolme kertaa viikossa vähintään kolmen kuukauden ajan tuottaa selkeitä myönteisiä vaikutuksia. Harjoittelu vähintään kolme kertaa viikossa vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä tehokkaammin kuin harvempi harjoittelu, ja kivun lievittyminen on yhteydessä ohjattuun aerobiseen harjoitteluun osallistumisen tiheyteen. Harjoittelun on oltava jatkuvaa, jotta saavutetut hyödyt säilyvät. 

Alaselkäkipu 

Alaselkäkipu on yksi yleisimmistä tuki- ja liikuntaelinongelmista. Lähes jokainen työikäinen kokee selkäkipujakson elämänsä aikana, ja osalla oireet voivat pitkittyä. Tuki- ja liikuntaelinongelmista huolimatta työntekijät kokevat usein kuitenkin selviytyvänsä työssään. Tämä on linjassa nykyisten kansainvälisten selkäkivun hoitosuositusten kanssa, joissa korostetaan aktiivisena pysymystä levon ja sairauspoissaolon sijaan.  

Suurimmalla osalla selkäkipujen tarkkaa syytä ei pystytä tunnistamaan, jolloin puhutaan epäspesifisestä alaselkäkivusta. Osalle kivuista tunnistetaan jokin patologisanatominen syy, kuten vamma, välilevyntyrä tai selkärankamurtuma tai selkärankareuma. Selkävaivat jaetaan keston perusteella yleensä akuutteihin (alle 6 viikkoa), pitkittyneisiin ja kroonisiin (yli 3 kuukautta). 

Kroonisen, epäspesifisen alaselkäkivun hoidossa keskeistä on ohjata työntekijää jatkamaan mahdollisimman normaalia arkea ja välttämään liiallista liikkumisen pelkoa. Pitkittyessään kipu voi johtaa välttämiskäyttäytymiseen ja fyysisen suorituskyvyn heikkenemiseen, mikä puolestaan ylläpitää oireita. Kroonisesta selkäkivusta kärsivällä työntekijällä fyysinen kunto ja kehonhallinta voivat olla heikentyneet, ja liikunnan koetaan toisinaan pahentavan oireita. Tämä voi synnyttää voimakkaan kuormituksen ja kivun pelon. Tällaisissa tilanteissa selkäkivusta kärsivä työntekijä saattaa tarvita erityistä tukea liikunnan turvalliseen aloittamiseen ja arkeen palaamiseen. Liikkumisen edistämiseksi ja työssä jatkamisen tukemiseksi on tärkeää, että työterveyshuollon ammattilaiset arvioivat työn muokkaustarpeen yhdessä työntekijän ja hänen esihenkilönsä kanssa. Työterveyshuolto voi olla apuna työn muokkaustoimenpiteiden toteuttamisessa, mutta käytännön toteutuksen vastuu on työpaikalla. 

Useimmille työikäisille sopii parhaiten maltillisesti kuormittava, hallittu liikkuminen, joka tukee keskivartalon toimintaa ja parantaa kehotuntemusta. Selkäongelmiin liittyvän kivun hallinnan sekä toimintakyvyn parantamisen näkökulmasta rauhalliseen liikkeeseen ja kehonhallintaan perustuvat harjoitusmuodot on todettu turvallisiksi harjoitusvaihtoehdoiksi. Näistä etenkin jooga, pilates sekä keskivartalon hallintaa ja vakautta kehittävät harjoitteet ovat osoittautuneet sopiviksi ja hyödyllisiksi.  

Niskakipu 

Niska-hartiaseudun kiputilat ovat yksi yleisimmistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista. Kuten tuki- ja liikuntaelinvaivat yleisesti, niska- ja hartiaseudun vaivat ovat usein monitekijäisiä, eikä tarkkaa syy-yhteyttä aina pystytä tunnistamaan. Tällöin puhutaan epäspesifisestä niskakivusta. Epidemiologiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että niskasairauksien fyysisiin riskitekijöihin kuuluvat erityisesti pitkäaikainen työskentely yläraajat kohotettuina, työskentely niskan eteen- tai taaksetaipuneessa asennossa ja yläraajojen toistotyö. Lisäksi riskitekijöiksi on tunnistettu korkeampi ikä, naissukupuoli, ylipaino sekä aikaisempi niskakipu. Työn psykososiaaliset tekijät, esimerkiksi työn suuri määrä, työtovereiden antama vähäinen sosiaalinen tuki, heikot vaikuttamismahdollisuudet ja huono työtyytyväisyys, saattavat suurentaa niskakivun riskiä. 

Yleisesti niskakivun ennuste on verrattain hyvä, ja oireita voidaan hoitaa, kun vakavat ja välitöntä hoitoa vaativat sairaudet on suljettu pois. Tällaisissa tilanteissa myös niskakivuista kärsivää työntekijää on tärkeää rohkaista pysymään aktiivisena ja kehottaa jatkamaan päivittäisiä toimia kohtalaisesta kivusta huolimatta.  

Vaikka tutkimusnäyttö liikkumisen ja niska- ja hartiavaivojen ennaltaehkäisyn välisestä yhteydestä on vähäinen, liikunnan on kuitenkin havaittu vähentävän epäspesifisen paikallisen niskakivun riskiä ja parantavan niskakivun ennustetta. Liikunnan hyöty niska- ja hartiaseudun vaivoissa korostuu, kun harjoittelu kohdistuu niska-hartiaseutuun, ja se toteutetaan säännöllisesti sekä riittävän intensiivisesti. Liikuntamuodoista niskakipuisille huonommin soveltuvat erityisesti ne lajit, joissa niska altistuu äkillisille liikkeille, heilahduksille tai nopeille suunnanmuutoksille. Tällaisissa lajeissa niskaan kohdistuva äkillinen kuormitus voi lisätä oireita tai pahentaa kipua. 

Työterveyshuollon näkökulmasta on tärkeää puuttua kipua provosoiviin työn kuormitustekijöihin jo akuutin niskakivun vaiheessa. Ergonomian huomioiminen, kuten ohjaus luonnollisiin työasentoihin ja työn riittävä tauottaminen, voi vähentää niskakipua ja siitä aiheutuvia haittoja. 

Tuki- ja liikuntaelivaivoista johtuvan pitkittyvän kivun ja työkyvyttömyysriskin arviointi: Örebro-kysely ja STarT-selkäkysely  

Tuki- ja liikuntaelimistön kivut voivat pitkittyä, ja niihin voi liittyä toimintakyvyn laskua sekä työkyvyttömyyden riski. Riskien varhainen tunnistaminen tukee oikea-aikaista ohjausta ja liikkumista edistävien toimenpiteiden kohdentamista.  

Örebro-kysely on suunniteltu laajemmin eri tuki- ja liikuntaelinkivuista johtuvan pitkittyvän kivun ja työkyvyttömyysriskin arviointiin. Sitä voidaan hyödyntää missä tahansa tuki- ja liikuntaelinkivussa, kun halutaan tunnistaa henkilöt, joilla on kohonnut riski toimintakyvyn heikkenemiselle tai pitkittyneelle oireilulle. 

STarT Back Tool (STarTselkäkysely) on validoitu erityisesti alaselkäkipuun liittyvän psykososiaalisen kuormittuneisuuden arviointiin. Sen avulla selkäkipuiset voidaan luokitella matalan, kohtalaisen tai korkean riskin ryhmiin, mikä helpottaa hoidon ja liikkumiseen liittyvien toimenpiteiden kohdentamista. 

• Matalan riskin ryhmä: oireet todennäköisesti lievittyvät tavanomaisella ohjauksella. 
• Kohtalaisen riskin ryhmä: hyötyvät tavallista aktiivisemmasta tuesta, esimerkiksi työfysioterapeutin toteuttamista kontrollikäynneistä. 
• Korkean riskin ryhmä: oirekuvaan liittyy merkittäviä psykososiaalisia ja toimintakykyyn liittyviä tekijöitä, jotka edellyttävät moniammatillista ja pitkäkestoisempaa tukea. 

STarTselkäkysely on erityisen hyödyllinen silloin, kun halutaan tunnistaa ne selkäkipuiset, joilla on kohonnut riski kivun pitkittymiselle, työkyvyttömyydelle tai liikkumisen välttämiselle. 

Tule-ongelmien hoidossa ja kuntoutuksessa Örebro- ja STarTselkäkyselyjen avulla voidaan tunnistaa henkilöt, jotka tarvitsevat: 

• vahvistettua tukea liikkumisen lisäämiseen 
• yksilöllistä ohjausta kivun pelon ja välttämiskäyttäytymisen vähentämiseen 
• moniammatillista kuntoutusta 
• työjärjestelyjen ja työn kuormituksen tarkempaa arviointia 

Riskitekijöiden tunnistaminen tukee kohdennettua liikkumisen ja palautumisen edistämistä sekä oikean tuen tarjoamista oikeaan aikaan. Se myös varmistaa, että liikkumiseen liittyvät toimenpiteet suunnitellaan yksilön tilanteeseen ja työn vaatimuksiin sopivalla tavalla.

Liikkumisen hyödyt mielenterveyshäiriöissä 

Liikunta vahvistaa hyvinvointia, mielenterveyttä ja arjen toimintakykyä monin tavoin. Se lisää mielihyvähormonien eritystä ja auttaa lievittämään stressiä. Liikunnan myötä stressinhallinta paranee, vireystaso ja energisyys lisääntyvät, nukahtaminen helpottuu ja unen laatu kohenee. Lisäksi se tuo elämään sisältöä, sosiaalisia suhteita ja onnistumisen kokemuksia. Fyysinen aktiivisuus voi myös vahvistaa myönteistä kehonkuvaa, kohottaa itsetuntoa ja lisätä elämän merkityksellisyyden tunnetta. Kaikki nämä tekijät tukevat mielenterveyttä. Yhdessä liikkuminen ystävien tai muiden läheisten kanssa vahvistaa lisäksi ihmissuhteita. 

Liikunnan myönteisistä vaikutuksista hyvinvointiin ja mielenterveyteen on runsaasti tutkimusnäyttöä. Se voi vähentää esimerkiksi ahdistusta, jännitystiloja ja masennusoireita. Ahdistuneisuushäiriöiden riski voi pienentyä jopa 40 prosenttia. Mitä fyysisesti aktiivisempi työntekijä on, sitä vähemmän hänellä yleensä esiintyy psyykkistä oireilua. Suurimmat hyödyt saavutetaan erityisesti silloin, kun vähäisestä liikkumisesta siirrytään kohtalaiseen fyysiseen aktiivisuuteen. Kohtalaisen aktiivisuuden on lisäksi todettu ehkäisevän työhön liittyvien uupumusoireiden kehittymistä tehokkaammin kuin runsas kovatehoinen liikunta. Jos vaikea uupumustila on jo päässyt kehittymään, fyysisen aktiivisuuden tavoitteena kannattaa olla elimistön rauhallinen aktivointi sekä passivoitumisen ja vetäytymisen kierteen katkaiseminen.

Liikunnan puheeksi ottamisen tulisi olla luonteva osa mielenterveyshäiriöstä kärsivän työntekijän hoitoa, sillä liikunnan hyödyistä mielenterveysongelmien ehkäisyssä ja hoidossa on vahvaa tutkimusnäyttöä.

Psyykkisten oireiden lievittymisen lisäksi liikunta auttaa ehkäisemään niiden uusiutumista. Se lisää hyvää oloa edistävien välittäjäaineiden toimintaa ja voi auttaa katkaisemaan negatiivisten ajatusten kierteen. Liikunnassa saavutetut, itselle realistiset tavoitteet vahvistavat uskoa omiin kykyihin ja tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä energisyyttä.

Liikunnasta ei kuitenkaan tulisi muodostua uutta stressitekijää. Tavoitteellisuus voi tukea myös työn hallintaa, mutta tarpeettomia tai ylimitoitettuja suoritustavoitteita kannattaa välttää. Oman kunnon ja päivittäisen vireystilan tulisi ohjata liikuntamuodon, ajankohdan ja kuormittavuuden valintaa. Liikunnan tarkoituksena ei ole kuluttaa fyysisiä tai psyykkisiä voimavaroja, vaan vahvistaa niitä. Sen tulisi edistää hyvinvointia ja terveyttä, tuottaa mielihyvää sekä tarjota myönteisiä kokemuksia ja hyötyjä niin keholle kuin mielellekin.

Liikkumisen edistäminen mielenterveyshäiriöissä, erityisesti masennuksessa ja ahdistuneisuushäiriössä 

Mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet merkittävästi, ja erityisesti masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden esiintyvyys on kasvanut. Masennus ja ahdistuneisuushäiriöt lisäävät entisestään riskiä liikkumattomuuteen.

• Masennus on monioireinen sairaus, joka voi ilmetä monin eri tavoin. Käypä hoito -suosituksen mukaan masennuksen keskeisiä oireita ovat suurimman osan aikaa jatkuva masentunut mieliala, kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen aiemmin kiinnostaviin tai mielihyvää tuottaneisiin asioihin sekä vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys. Lisäksi masennukseen voi liittyä itseluottamuksen ja omanarvontunnon heikkenemistä, perusteettomia tai kohtuuttomia itsesyytöksiä, toistuvia kuolemaan liittyviä ajatuksia tai itsetuhoista käyttäytymistä. Myös keskittymisvaikeudet, jotka voivat ilmetä päättämättömyytenä tai jahkailuna, psykomotoriset muutokset (kiihtyneisyys tai hidastuneisuus), unihäiriöt sekä ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen ja siihen liittyvät painonmuutokset ovat mahdollisia oireita. Vaikka masennuksen diagnostiset kriteerit eivät täyttyisikään, oireet voivat heikentää yksilön hyvinvointia ja elämänlaatua.
• Ahdistuksella tai ahdistuneella tunnetilalla tarkoitetaan pelon kaltaista tunnetta, joka liittyy sisältä tai ulkoa tulevan, usein epämääräiseksi koetun uhan ennakointiin. Käypä hoito -suosituksen mukaan ahdistusoireita voivat olla esimerkiksi levottomuus, pelokkuus, keskittymiskyvyn heikkeneminen, unihäiriöt, sydämentykytys, pahoinvointi, vapina, tihentynyt virtsaamistarve ja ilman loppumisen tunne. Ahdistuneisuuteen liittyy usein samanaikaisia oireita tai muita mielenterveyden häiriöitä. Esimerkiksi masennukseen liittyvät ahdistuneisuusoireet ovat yleisiä.
• Masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden tunnistamisen sekä hoidon tarpeen arvioinnin tukena voidaan hyödyntää oirekyselyitä, kuten PHQ-9-, GAD-7- ja AUDIT-C-mittareita.

Liikkuminen saattaa suojata masennus- ja ahdistusoireilta. Säännöllisesti liikkuvien on todettu kokevan keskimäärin vähemmän näitä oireita kuin vähän liikkuvien.

Liikkumista ja liikuntaharjoittelua suositellaan osaksi hoitokokonaisuutta. Ne vähentävät ja lievittävät masennus- ja ahdistusoireita, eikä vaikutus ole riippuvainen fyysisen kunnon kohentumisesta. Liikuntaharjoittelu voi olla vaikuttavuudeltaan yhtä tehokasta kuin muut hoitomuodot.

Reipas ja rasittava liikkuminen on vaikuttavampaa kuin kevyt harjoittelu, mutta kaiken tehoinen liikkuminen on hyödyllistä. Liikuntaharjoittelun myönteiset vaikutukset masennusoireisiin eivät myöskään näytä olevan riippuvaisia harjoittelumuodosta. Useiden liikuntamuotojen, erityisesti tanssin, kävelyn, hölkän, joogan ja voimaharjoittelun, on todettu vähentävän masennusoireita. Liikkumismuotoa tärkeämpää on kuitenkin se, että liikunta sopii yksilön voimavaroihin, liikuntataitoihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Liikkumisen vaikutukset välittyvät useiden eri mekanismien kautta, eikä mikään yksittäinen liikuntamuoto kata niitä kaikkia.

Jo vähäinenkin viikoittainen harjoittelu on vaikuttavaa ja samalla helpommin toteutettavissa kuin suuremmat harjoitusmäärät. Runsas harjoittelu voi muodostua liian kuormittavaksi, joten enemmän ei välttämättä ole parempi, kun tavoitteena on masennus- ja ahdistusoireiden vähentäminen. Myös liikkumisen suosituksen mukainen monipuolinen liikkuminen, vähintään 150 minuuttia viikossa reipasta liikkumista, vähentää oireita merkittävästi.

• Kestävyysliikunta rauhoittaa autonomisen hermoston toimintaa ja lisää mielihyvää tuottavien välittäjäaineiden vapautumista. Masennus- ja ahdistusoireiden lievittämisessä reipas tai rasittava liikunta on vaikuttavampaa kuin kevyttehoinen harjoittelu. Mielenterveysoireiden lievittämiseen tähtäävän liikunnan tulisi olla vähintään reipasta eli sykettä kohottavaa ja ainakin lievästi hengästyttävää. Tavoitteena on liikkua 3-5 kertaa viikossa yhteensä vähintään 2,5 tuntia. Osa lääkkeistä voi vaikuttaa sykkeeseen, liikkeen hallintaan ja koordinaatioon. Tällöin työntekijälle sopiva liikuntaohjelma kannattaa suunnitella yhdessä asiantuntijan kanssa.
• Lihaskuntoharjoittelu parantaa fyysistä toimintakykyä ja lisää kehon omien ”masennuslääkkeiden” kuten hermostollisten kasvutekijöiden, hormonien ja muiden solujen välisen viestinnän välittäjäaineiden, tuotantoa. Harjoittelua voi aluksi sisällyttää osaksi arjen askareita ja myöhemmin toteuttaa esimerkiksi kuntosalilla tai luonnossa pari kertaa viikossa.
• Kehonhallintaharjoitukset ja rentoutusmenetelmät voivat tehostaa liikunnan myönteisiä vaikutuksia.
• Voima- ja taitoharjoittelua sisältävät liikuntamuodot, kuten pallopelit, voivat vahvistaa itsetuntoa ja pystyvyyden tunnetta. Myönteisiä kokemuksia syntyy esimerkiksi lihasvoiman kehittymisestä sekä uusien taitojen oppimisesta.

Liikkuminen voi lievittää oireita jo liikuntasuorituksen aikana ja useiden tuntien ajan sen jälkeen. Pitkäaikaisia vaikutuksia saavutetaan säännöllisellä liikkumisella. Jotta liikunnasta tulisi pysyvä osa elämäntapaa, on tärkeää löytää itselle mielekäs ja omaan arkeen helposti soveltuva liikuntamuoto.

Masennuksella on taipumus uusiutua. Siksi säännöllisen liikkumisen jatkaminen on tärkeää myös varsinaisen hoidon päättymisen jälkeen. Vähintään vuoden jatkuneen säännöllisen liikkumisen on havaittu vähentävän masennuksen uusiutumisriskiä.

Liikunta ahdistuksen ja masennuksen hoidossa

1. Aloita rauhallisesti ja pidennä liikuntakertojen kestoa vähitellen.
2. Liiku yhdessä ystävän tai muun läheisen kanssa. Yhdessä liikkuminen voi auttaa irrottautumaan huolista ja kielteisistä ajatuksista.
3. Liiku luonnossa. Luonto tukee henkistä hyvinvointia ja edistää palautumista.

Masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä sairastavat kohtaavat usein erilaisia esteitä fyysisen aktiivisuuden lisäämiselle, mutta heillä on myös liikkumiseen motivoivia tekijöitä. Näiden esteiden ja motivaatiotekijöiden tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti aktiivisempaa elämäntapaa.

• Liikkumisen yleisimpiä estetekijöitä ovat tunteidensäätelyyn liittyvät haasteet, ympäristön aiheuttamat esteet sekä omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin liittyvät uskomukset. Merkittävimpiä ovat tunteisiin liittyvät esteet, kuten matala mieliala, vähäinen energisyys, stressi, väsymys, heikko motivaatio, häpeä, sosiaalisten tilanteiden pelko ja ujous. Lisäksi liikunnasta saatavan mielihyvän vähäisyys voi vaikeuttaa liikkumisen aloittamista ja ylläpitämistä.
• Liikuntamotivaatiota lisääviä tekijöitä ovat uskomukset liikunnan myönteisistä vaikutuksista, liikunnan tarjoamat sosiaaliset kokemukset sekä fyysisen aktiivisuuden vaikutukset tunteiden ja käyttäytymisen säätelyyn. Motivaatiota vahvistavat myös fyysisen kunnon koheneminen, terveyden ylläpito ja mielialan paraneminen. Kiinnostus liikuntaa kohtaan lisääntyy usein sitä mukaa, kun tietoisuus liikunnan myönteisistä vaikutuksista kasvaa. Lisäksi lähellä sijaitsevat harrastusmahdollisuudet, turvallinen ympäristö, sosiaalinen tuki ja liikuntarutiinien muodostuminen tukevat liikkumisen ylläpitämistä.

Fyysisen aktiivisuuden ja liikkumisen edistämisessä on tärkeää huomioida työntekijän yksilölliset lähtökohdat, kuten terveydentila, lähtötaso, motivaatio, omat tavoitteet, elämäntilanne sekä muut liikkumiseen vaikuttavat tekijät. Tavoitteet tulee asettaa yhteistyössä työntekijän kanssa ja hänen aktiivista osallistumistaan tukien.

Liikunnan puheeksi ottaminen voi tuntua asiakkaasta yllättävältä tai epämukavalta, minkä vuoksi keskustelun tulee olla hienovaraista ja asiakkaan tilannetta tunnustelevaa. Terveydenhuollon ammattilaiselta edellytetään kuuntelemisen taitoa sekä kykyä luoda ilmapiiri, jossa asiakas voi avoimesti keskustella liikuntaan liittyvistä ajatuksistaan ja tunteistaan. Asiakasta kannustetaan pohtimaan liikunnan merkitystä omassa elämässään, ja ammattilainen tukee häntä konkreettisten, vaiheittain etenevien liikuntatavoitteiden asettamisessa. Liikuntaan liittyvien ratkaisujen tulee perustua asiakkaan omiin tarpeisiin ja toiveisiin. Ohjauksessa voidaan hyödyntää motivoivan haastattelun keskeisiä periaatteita, joita käsitellään tarkemmin osiossa 4.

Huomioi, että tässä tapauskuvauksessa keskitytään tarkoituksellisesti Toven liikkumisen edistämisen toimenpiteisiin.

Taustatiedot

Tove työskentelee päiväkodissa pienten ryhmässä, jossa lapset ovat 1–3-vuotiaita. Tove tekee säännöllistä päivätyötä ja työkokemusta hänelle on kertynyt 25 vuotta. Paino on noussut viimeisen puolen vuoden aikana 10 kg. Hän painaa 85 kg ja on 165 cm pitkä (BMI 31). Toven työmatka on 1,5 kilometriä suuntaansa, ja hän kulkee sen pääsääntöisesti autolla.  

Kaksi kuukautta sitten Tove osallistui työpaikalla järjestettyyn työhyvinvointipäivään, jossa koko työyhteisölle toteutettiin fyysisen suorituskyvyn testit. Toven testitulokset osoittavat, että hänen fyysinen suorituskykynsä, lihaskunto- ja tasapainotestitulokset ovat hänen ikätasoaan heikompia.  

• Käden puristusvoima: oikea 29 kg ja vasen erikseen 27 kg: välttävä
• Toistokyykistys (krt/60 sekuntia): 10 (välttävä)
• Istumaan nousu (krt/60 sekuntia): 7 (heikko)
• Selän ojentajalihasten staattinen testi: ei voitu suorittaa selkäkivun takia
• Liikehallinta: staattisen tasapainon testaaminen: 10 sekuntia (lisääntynyt kaatumisriski)
• 6 minuutin kävelytesti: 25 ml/kg/min (keskimääräistä heikompi)

Tove tulee työfysioterapeutin vastaanotolle pitkään jatkuneen (neljä viikkoa) selkäkivun vuoksi

Vastaanotolla Tove arvioi terveydentilansa 5-luokkaisella asteikolla ”melko huonoksi” (5=hyvä … 1=huono). Viimeisimmän viikon aikana selkäkivun voimakkuuden kokemuksen hän arvioi 10-luokkaisella asteikolla tasolle 8 (0=ei kipua … 10=pahin mahdollinen kipu). Tove kertoo, että selkäkipu hankaloittaa työntekoa jatkuvasti, vaikka sairauspoissaoloja hänellä ei ole ollut.  

Vastaanotolla Tove täyttää Örebro-kyselyn, jossa arvioidaan kivusta johtuvan työkyvyttömyyden riskiä. Tulokseksi hän saa 63 pistettä, mikä ennustaa suurentunutta työkyvyttömyyden riskiä. Hän täyttää myös Start-selkäkyselyn, jonka tulokset osoittavat, että Toven oirekuvaan liittyy sellaisia psykososiaalisia ja toimintakykyyn liittyviä tekijöitä, jotka ennustavat hänen tarvitsevan moniammatillista sekä mahdollisesti myös pidempää jatkuvaa tukea selkäkivun hallinnassa (korkea riski: yli 3 kokonaispistettä, 4 tai yli osapistettä). Kyselytulosten pohjalta hän hyötyisi työpaikalla toteutettavista tukitoimista selkäkivun hallinnassa.

Vastaanotolla Tove kertoo, että haastavimmat työvaiheet selkäkivun vuoksi ovat pienempien lasten kantaminen ja nostelu, isompien lasten pukemisen avustaminen sekä ruokakorien siirtely ja kantaminen. Tove kertoo, että työssä on jatkuvasti liian kiire, eikä hän ehdi työpäivän aikana pitää palauttavia taukoja. Häntä kuormittaa myös lisääntyneet yhteistyön haasteet lasten huoltajien kanssa. Työpäivien jälkeen hän on niin väsynyt, ettei jaksa lähteä liikkumaan ja mieliala on yleisesti alakuloinen. Hän on huomannut myös ärsyyntyvänsä työpaikalla ja kotona herkemmin kuin yleensä. Kotityöt jäävät helposti tekemättä, mikä kiristää tunnelmaa myös parisuhteessa. Illat kuluvat sohvalla TV:tä katsoen ja torkkuen. Yöt Tove nukkuu huonosti, ja aamuisin hän kokee olevansa väsynyt. Aikaisemmat liikuntakokemukset ovat Tovella olleet ikäviä, eikä hän ole löytänyt mieleistä harrastusta. Hänestä olisi kiva käydä tanssimassa, mutta ylipaino ja liika hikoilu hävettävät. Hän vertailee herkästi itseään muihin ja kokee huonommuutta.  

Vastaanotolla työfysioterapeutti antaa ohjausta ja neuvontaa liikkumisen edistämiseen: 

Työpäivän aikaisen liikkumisen ja työssä selviytymisen edistäminen

Työfysioterapeutti antaa ohjausta ja neuvontaa siitä, miten Tove voisi työpäivän aikana keventää työn aiheuttamaa fyysistä kuormitusta, selkäkivun vuoksi haastavimmiksi kokemiaan työvaiheita sekä mahdollistaa aktiivisemman ja terveyttä tukevan liikkumisen työpäivän aikana.  

Tove ei nosta/kanna lapsia tai siirrä ruokakoreja käsin, mikäli se ei ole välttämätöntä. Nosto- ja kantotilanteissa Tove hyödyntää turvallista ja terveellistä nostotekniikkaa sekä huolehtii nostoympäristön turvallisuudesta. Lisäksi hän käyttää kantamista vähentäviä apu- ja työvälineitä (esimerkiksi kantoreppu, lastenrattaat, korokepenkki, ruokakorien siirtovaunut ja parityöskentely painavien korien kantamisessa).

Kuormittavimpien nosto- ja kantotilanteiden jälkeen Tove tekee itselleen sopivia palauttavia taukoliikkeitä, esimerkiksi selän taaksetaivutusta ja välillä lepuuttaa selkää psoas-asennossa.  

Lasten pukemis- ja riisumistilanteissa Tove käyttää pukeutumispenkkiä, joka vähentää selän kumaria työasentoja.  

Lasten leikki- ja ohjaustilanteissa Tove pyrkii myös itse liikkumaan, liikuskelemaan ja vaihtelemaan asentoa sen sijaan, että seisoisi tai istuisi yhtäjaksoisesti paikoillaan.  

Työfysioterapeutti ohjaa Tovea keskustelemaan esihenkilönsä kanssa työn tauottamisen mahdollisuuksista sekä mahdollisuudesta työnkiertoon isompien lasten ryhmään.

Työpäivän jälkeisen liikkumisen edistäminen

Työfysioterapeutti keskustelee Toven kanssa, mikä liikkumisen aloittamisessa on vaikeinta, minkälaisia ajatuksia hänellä on liikkumisen suhteen sekä millainen liikkumisen tapa olisi helpointa aloittaa.

Työmatkat Tove pyrkii jatkossa tekemään välillä kävellen tai pyörällä, mikä lisää työpäivän aikaista kokonaisaktiivisuutta ja mielen vireyttä. Aktiivisen liikkeen lisääminen vähentää myös selkäkivun kokemusta.  

Tove tekee yhdessä työfysioterapeutin kanssa konkreettisen suunnitelman, johon kirjataan liikkumisen tavoitteet arkiliikunnan sekä terveysliikunnan lisäämiseksi. Keinoja ovat muun muassa porraskävely hissin sijaan ja kaupassakäynti kävellen tai polkupyörällä.  

Tove etsii itselleen sopivan tanssillisen harrastuksen, esimerkiksi verkossa toteutettavan tanssitunnin.  

Liikkumisen lisäämisen ohella työfysioterapeutti antaa ohjausta ja neuvontaa riittävästä levosta ja laadukkaasta, säännöllisesti ruokailusta, jotka luovat perustan Toven hyvinvoinnille ja jaksamiselle.