Työn fyysinen kuormittavuus
Tavoite
Lisätä ymmärrystä siitä, että fyysinen aktiivisuus työssä ei välttämättä aina kehitä toimintakykyä. Fyysiseen aktiivisuuteen työssä voidaan kuitenkin vaikuttaa niin, että työ on terveellisempää.
Fyysisellä aktiivisuudella työssä on monenlaisia fysiologisia vaikutuksia
Fyysinen kuormitus työssä kuluttaa voimavaroja, jos työ ei sisällä rasitusasteen huomioon ottavia palautumisjaksoja tai on yksipuolisesti kuormittavaa. Vapaa-ajan liikunta monipuolisesti suoritettuna on kuitenkin myös fyysisen työn tekijöillä terveyttä edistävää. Fyysinen työkin voi kohottaa kuntoa, jos työ on oikein suunniteltua.
Kuva. Fyysisen aktiivisuuden paradoksi – vaikutusmekanismit, jotka selittävät sitä, miksi työn aikainen liikunta ei välttämättä kehitä.
Työpäivän tai työvuoron aikaisen kokonaiskuormituksen ei tule nousta liian korkeaksi
Jos työpäivän aikana tulee paljon tietynlaista rasitusta, tarvitaan:
- lepohetkiä (istuen tai jopa maaten) ja/tai
- työtehtävien vaihtelua (esim. teollisuustyössä työpisteen vaihtaminen työvuoron aikana) ja/tai
- palauttavaa liikettä työpäivän lomaan ja/tai
- työn suunnittelua siten, että työ ei ole yksipuolisesti kuormittavaa (esim. siivoustyössä työskentely molemmin puolin) ja/tai
- työn rytmittämistä siten, että liian pitkäkestoisen matalatehoisen kuormituksen sijaan tehdään ripeä työjakso, jonka jälkeen levätään ja/tai
- työssä tarvittavien fyysisten ominaisuuksien harjoittamista palautuneena (esim. tietynlainen lihaskunto, kestävyys)
- Työtekijöiden osallistamista kuormitukseen vaikuttavien keinojen suunnitteluun.
- Työntekijät tuntevat oman työnsä kuormitustekijät ja työskentelytavat. Heillä voi olla hyviä ideoita, joilla voidaan vaikuttaa työn kuormittavuuteen.
Tutustu tarkemmin työn ja fyysisen aktiivisuuden välisiin yhteyksiin
Kysy lisää asiantuntijoiltamme
Miia Wikström
Ohjelmajohtaja, dosentti Jyrki Komulainen ja kehittämispäällikkö Miia Malvela, Liikkuva aikuinen -ohjelma
PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi ja työpsykologi Anu Kangasniemi, erikoislääkäri, LT Harri Lindholm ja professori, erikoislääkäri Heikki Tikkanen