Allerginen sidekalvotulehdus ammattitautina

Allergisia sidekalvotulehduksia on todettu ammattitaudiksi Suomessa yksittäisiä vuodessa. Sidekalvon reagointi liittyy useimmiten työstä johtuvaan nuhaan tai astmaan ja samat esiintyvät aiheuttajat voivat aiheuttaa sidekalvotulehdusta. Silmien allergiaa voi kuitenkin esiintyä ilman näitä.

Silmä on ihmisruumiin herkin osa ja silmäoireet liittyvät usein hengitysteiden allergioihin.

Aiheuttajat

Pääasiassa työssä, muttei työn ulkopuolella, esiintyvät allergisoivat pölyt tai aerosolit.

Oireet

Työn altistukseen ajallisesti välittömän allergian tyyppisesti liittyvät molempien silmien kutina, kyynelvuoto tai kirvely sekä punoitus ja sidekalvojen turvotus. Lisäksi voi esiintyä luomiturvotusta.

Tutkimukset

  • Ihopistokoe ja seerumin spesifit IgE-määritykset epäilylle aiheuttajalle.  
  • Joskus silmien ammattitauti vahvistuu nenän, ihon tai keuhkojen ammattitautiepäilyjen tutkimuksissa. 
  • Silmälääkärin arvio, jos oireilu on voimakasta ja/tai diagnoosi on epäselvä.

Hoito ja ennuste

  • Allergisissa ammattitaudeissa syynmukainen hoito on allergeenialtistuksen lopettaminen.  
  • Joskus tyydytään altistuksen vähentämiseen ja lääkitykseen.

Ennaltaehkäisy

Työstä johtuvaa silmien allergiaa voidaan ehkäistä pienentämällä työssä esiintyviä allergeenipitoisuuksia.